Kuka loukkaantuu eniten ja saa siitä suurimman metakan

BLOGI

Kirjoittaja toivoo tilaa kotimaiselle poliittiselle satiirille.
Picture of Susanna Koski
Susanna Koski
Susanna Koski on kokoomuksen entinen kansanedustaja.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Yle ilmoitti kuluvalla viikolla ohjelmamuutoksista, jonka myötä maamme ainoa poliittinen satiiri Noin viikon studio päättyy. Odotukset ohjelmiston uudesta kotimaisesta satiiriohjelmasta ovat edelleen korkealla, sillä riman ovat aikoinaan asettaneet Hyvät Herrat, Itsevaltiaat, Alivaltiosihteeri ja Uutisvuoto. Suoratoistopalveluiden kulta-aikana Noin viikon studio -ohjelman kohtuulliset katsojaluvut kertovat osin myös poliittisen satiirin kysynnästä.

Klassikot, kuten Monty Python, South Park, Nikolai Gogolin ja jopa Juice Leskisen tekstit riemastuttavat yhä uudelleen ja uudelleen. Poliittinen satiiri perustelee paikkaansa, olemassa oloaan historiallisesti ja ennen muuta siksi, että sillä on yhteys yleiseen ja ajankohtaiseen keskustelukulttuuriin.

Köyhästä keskustelukulttuurista tai sen alennustilasta kärsivät myös ne, jotka eivät ole keskustelun osapuolia. Kasvotusten tapahtuvissa keskusteluissa enemmistö ihmisistä hallitsee kunnioittavat käytöstavat, mutta sosiaalisessa mediassa käytöstapojen, netiketin, puute ovat aitoja ja haitallisia ongelmia. Aihe on ollut vastikään julkisuudessa esimerkiksi kunnallisvaalien ehdokashankinnan osalta. Moni mahdollinen ehdokas kokee, ettei mollattavana oleminen (sosiaalisessa) mediassa maksa vaivaa, vaikka vaikuttamistyö muuten voisi olla palkitsevaa.

Korona-aika, globaali epävarmuus on avannut täydellisen kasvualustan ennätysmäärälle erilaisia salaliittoteorioita, jotka leviävät netissä kulovalkean tavoin. Inhimillistä sinänsä, että nimenomaan näin aikoina ihmiset etsivät kysymyksiinsä vastauksia netistä. Mitä algoritmien tykitystä!

Nettikeskusteluissa pelin henki on siinä, kuka loukkaantuu eniten ja saa siitä suurimman tai näkyvimmän metakan aikaan. Koetellut kipupisteet eivät ole aina vain ulosannissa, vaan myös sanoman vastaanottamisessa.  Ironia ja trollaus hämärtävät todellisuudentajua ennen kaikkea keskustelun seuraajilla.

Atte Kalevan videosta virinnyt keskustelu alleviivaa räikeää ristiriitaa siitä, että me suomalaiset emme enää tunnista huumoria siellä, missä sitä pitäisi olla, somessa, mutta näemme huumoria siinä, mistä se on todella kaukana.  Esimerkiksi perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru on virkavalan vannonut ministeri. Hallituksen ohella hänen linjauksensa ovat julkisen vallan käyttöä totisimmillaan, tehtiinpä siitä miten hauskoja meemejä tahansa.

Kalevan kotikutoinen videoklippi (20.02.2021) oli ymmärtääkseni parodiaa, joka todennäköisesti sai inspiraation jo vuosia netissä pyörineistä ”Helsinki ilman natseja” -videoista siitä syystä, että silloinen kokoomuksen pormestariehdokas Kirsi Piha oli pari päivää aikaisemmin (17.02.) julkisuudessa maininnut natsikulkueet Helsingissä. Kuten parodia tai satiiri, myös Kaleva onnistui herättämään keskustelua videollaan.

Ymmärrän, että somessa lähinnä kaikki muu paitsi onnistuminen on mahdollista, mutta ala-arvoisiin tulkintoihin Kalevan videosta ylsivät myös ammattitoimittajat. Tässä esimerkissä ammattilaisen työstä tuli parodiaa – vahingossa. Älytöntä, sillä toimittaja on epäilemättä vakavissaan.

Medialukutaitomme ja keskustelukulttuurimme kohentamiseksi toivon hartaasti maamme tuotantoyhtiöiltä tekijöitä sekä televisiokanavilta ohjelmapaikkaa lahjomattomalle kotimaiselle poliittiselle satiirille. Parhaimmillaan se pakottaisi poliittisia päättäjiä ja niistä kirjoittavaa mediaa ryhtiliikkeeseen. Poliittinen ja yhteiskunnallinen satiiri provosoi, rikkoo tabuja, herättää uusia näkökulmia sekä haastaa ajattelua. Kaikesta on lupa tehdä ivaa. Muuten on tyytyminen siihen, että he tekevät sen itse.

Vai onko jo käynyt niin, että ranskalaisen Charlie Hebdo –satiirilehden toimitukseen tehdyt terrori-iskut (07.01.2015) ovat halvaannuttaneet sananvapautta meillä Suomessa: mistä saa tehdä satiiria ja mistä tulee uusi tabu. Kummelin helmet on jo poistettu ja trollauksella pantiin eskimot jäähylle lopullisesti.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)