Kuituyhtiön vuoro ilmoittaa satojen irtisanomisesta

Keskiviikkona oli kuituyhtiö Ahlstromin vuoro ilmoittaa satojen työntekijöiden irtisanomisesta.

Ahlstrom kertoo aloittavansa sopeuttamisohjelman, jolla tavoitellaan 35 miljoonan euron vuotuisia kustannussäästöjä ensi vuoden loppuun mennessä.

Tavoitteeseen sisältyvät aiemmin ilmoitetut 15 miljoonan euron sopeuttamistoimet, joista noin 10 miljoonaa euroa saavutetaan siirtämällä tietyt myynti-, taloushallinto- ja IT-toiminnot sekä -kulut Munksjölle ensi toukokuun loppuun mennessä. Siirtymäaikana Munksjö maksaa toimitetuista palveluista.

Toimitusjohtaja Jan Långin mukaan yhtiö on saamassa päätökseen useita tärkeitä kehitysohjelmia, minkä vuoksi se voi leikata kulutasoaan vastaamaan yhtiön uutta kokoa ja toiminnan laajuutta.

– Liiketoiminnan fokusoinnista johtuen liikevaihtomme on laskenut 800 miljoonalla eurolla 1,1 miljardiin euroon kahden viime vuoden aikana. Tämä uusi sopeuttamisohjelma on välttämätön vaadittavan taloudellisen tulostason saavuttamiseksi. Valitettavasti organisaation kokoa ei voida sopeuttaa nykyisestä liiketoimintaamme vastaavalle tasolle ilman henkilöstövähennyksiä, sanoo Lång.

Ahlstromin henkilöstöluvun arvioidaan pienentyvän maailmanlaajuisesti noin 350 henkilöllä sopeuttamisohjelman seurauksena. Yhteistoimintaneuvottelut aloitetaan paikallisten lainsäädäntöjen mukaisesti.

Mainos