Kuitupitoinen ruoka saattaa ehkäistä rintasyöpää

Nuorena paljon kuituja ja etenkin hedelmiä ja kasviksia nauttivat saattavat olla muita naisia pienemmässä vaarassa sairastua rintasyöpään myöhemmin elämässään, kertoo uutispalvelu Duodecim.

Nuorena paljon kuituja ja etenkin hedelmiä ja kasviksia nauttivat saattavat olla muita naisia pienemmässä vaarassa sairastua rintasyöpään myöhemmin elämässään. Yhdysvaltalaistutkijoiden havainto on uutispalvelu Duodecimin mukaan tervetullut, sillä varhaisen ruokavalion vaikutuksia rintasyövän kehittymiseen on tutkittu vain vähän.

Pediatrics-lehdessä julkaistut tulokset perustuvat 90 000 naisen NHANES II -terveystutkimukseen, joka aloitettiin vuonna 1991 naisten ollessa 27–44-vuotiaita. Naisilta kyseltiin ruokavaliosta neljän vuoden välein. Tutkimuksen seuranta jatkuu edelleen.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Tulokset osoittivat rintasyöpäriskin olevan noin 16–24 prosenttia pienempi naisilla, jotka olivat syöneet runsaasti kuitua nuoruudessa. Riski pieneni tasaisesti mitä enemmän kuitua ja varsinkin hedelmiä ja kasviksia nainen oli syönyt.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Lapsuudessa ja nuoruudessa rintakudos on erityisen herkkä erilaisille syöpää aiheuttaville ja siltä suojaaville tekijöille, joten Duodecimin mukaan on hyvinkin mahdollista, että nuoruusiän ruokavalio vaikuttaa rintasyöpäriskiin.

Rintasyöpään sairastuu noin joka yhdeksäs nainen.

Uutispalvelu Duodecim

Mainos