Keskisuomalainen kertoo lokakuussa vankilasta päässeestä viisikymppisestä miehestä. Kaksi viikkoa vapautumisensa jälkeen mies ”palasi vanhoihin tapoihinsa”, meni lähistön tuttuun kauppaan ja poistui sieltä maksamatta mukanaan neljä 24 tölkin pakkausta olutta.
Mies on vieraillut kaupassa jopa useita kertoja päivässä samalla asialla. Jo toinen yksityishenkilöä koskeva lähestymiskielto ei ole häntä estänyt.
Yrittäjän mukaan mies on usein varhain aamulla heidän ensimmäinen asiakkaansa – ”valitettavasti vaan ei maksava asiakas”. Oluen lisäksi hän varastaa ”ihan mitä tahansa muutakin”.
Jos poliisipartio ei ole seudulla, se lähtee matkaan näpistyksen takia vasta ei-kiireellisenä ja usean kymmenen kilometrin päästä.
”Mies ehtii käydä aamupäivän aikana puolenkymmentäkin kertaa varkaissa ennen kuin poliisi hakee hänet putkaan, jonka jälkeen loppupäivä on rauhallista”, yrittäjä kuvailee Ksml:ssa.
Miehen varastamalla aiheuttama hävikki ei ole pienelle myymälälle enää vähäistä. Yrittäjä ei turvallisuussyistä halua henkilöstönsä ryhtyvän sankaritekoihin ”päihteistä sekaisin olevaa isompaa miestä” vastaan. Vartiointiliike aiheuttaa pienelle myymälälle kustannuksia.
Miehen sanotaan käyttäytyvän asiattomasti ja ala-arvoisesti henkilökuntaa ja asiakkaita kohtaan ja saattavan esimerkiksi polttaa tupakkaa kaupassa.
Nyt mies on jälleen vankilassa tuomittuna pahoinpitelystä. Yrittäjä sanoo erittäin turhauttavaksi, että sama jatkuu, kun hän taas vapautuu.
Yritys tai yhteisö ei voi hakea lähestymiskieltoa. Suomen Kaupan Liitto ja Palvelualojen ammattiliitto ovat esittäneet lähestymiskiellon ulottamista myös yritysten haettavaksi.