Poliisi arvioi Keskisuomalaisen mukaan, että järjestäytynyt rikollisuus on kymmenen vuoden kuluttua vaikeammin tunnistettavaa, verkostomaista, monikansallista ja ammattimaista. Rikollisryhmien välillä on yhä enemmän väkivaltaisia yhteydenottoja.
– Pyrimme vision avulla hahmottamaan yhteiskunnan kehitystä ja ennakoimaan muutokset niin, ettemme tulisi yllätetyiksi niin kutsutusti housut kintuissa, poliisijohtaja Sanna Heikinheimo Poliisihallituksesta toteaa.
Konkreettista uhkaa muodostavat edelleen muun muassa äärioikeistolainen ja radikaali-islamistinen terrorismi. Niin ikään poliisi arvioi, että jatkossa sitä kohtaan esiintyy yhä enemmän uhkailua, väkivaltaa ja maalittamista eli joukkoistettua häirintää.
Perinteisen rikollisuuden rinnalla poliisia työllistävät jatkossa virtuaalisiin ympäristöihin liittyvät omaisuus-, petos- ja rahanpesurikokset.
Poliisin hurjimman ennusteen mukaan kymmenen vuoden kuluttua tutkittavaksi tulisi ensimmäinen kuolemantapaus, jossa olisi selvitettävä tekoälyä hyödyntävän robotin osallisuus mahdolliseen henkirikokseen.
Heikinheimo arvioi, että tällaisen kehityspolun varalle olisi laadittava uutta rangaistuslainsäädäntöä.
Poliisi ennakoi myös, että vuonna 2032 yhteiskunnallinen keskustelu edustaa yhä enemmän ääripäitä.
Ihmisiä koskeva ennuste on tuttu aiemmista selvityksistä: väestö vähenee ja vanhenee vauhdilla. Myös monikielisyys ja -kulttuurisuus yleistyvät. Muuttoliikkeen ennakoidaan kasvavan merkittävästi Afrikasta ulkomaille muun muassa ilmastonmuutoksen takia.
Suomessa kaupungistuminen ja seutuistuminen ovat vuoteen 2032 mennessä näivettäneet entisestään suurinta osaa maata. Poliisin arjessa kehitys näkyy siten, että virkatehtävät keskittyvät kaupunkeihin, jolloin myös syntyy tarvetta siirtää henkilöstöä kasvukeskuksiin.
– Tästä huolimatta poliisin on vastattava ihmisten avuntarpeeseen myös maaseudulla, Heikinheimo toteaa Keskisuomalaiselle.





