Verkkouutiset

Postin pakettiautomaatti. Kuvituskuva. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

KSML: Lapsi lukitsi itsensä pakettiautomaattiin

Postin mukaan vastaavanlaiset tilanteet ovat hyvin harvinaisia.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Lapsi lukitsi itsensä Postin pakettiautomaatin lokeroon Lahdessa, kertoo Keskisuomalainen.

Tapaus sattui viime sunnuntaina paikallisessa supermarketissa. Lapsi oli mennyt vanhempiensa seurassa kauppaan, mutta kaupassa ollessaan mennyt piiloon vanhemmiltaan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Piilopaikaksi lapsi oli valikoinut kassojen läheisyydessä olleen pakettiautomaatin tyhjän lokeron. Sisälle mennessään lapsi oli onnistunut vetämään automaatin lokeron kiinni. Samalla lokero oli automaattisesti lukittautunut.

Äidin mukaan kaupan henkilökunta ei kyennyt auttamaan tilanteessa, sillä lokeroihin ei ole erillistä avainta. Lopulta lapsi saatiin ulos lokerosta siten, että sen ovi rikottiin vasaran tylpällä päädyllä. Lapsen pelastusoperaatiossa kesti kokonaisuudessaan äidin arvion mukaan noin kymmenen minuuttia.

Postin viestinnästä kerrotaan KSML:lle, että vastaavanlaiset tilanteet ovat hyvin harvinaisia. Samalla hän muistuttaa, että pakettiautomaatin lokeron ovi olisi silti tärkeä muistaa sulkea paketin haun yhteydessä, jotta vahingossa tapahtuvilta lukittautumisilta vältyttäisiin jatkossa. Kun ovi suljetaan, se lukittautuu automaattisesti.

Postin mukaan jokaisen pakettiautomaatin kyljestä pitäisi löytyä asiakaspalvelunumero, jonka kautta lokero voidaan tarvittaessa avata asiakaspalvelijan antamalla koodilla. Numeron ollessa kiinni Posti suosittelee olemaan yhteydessä kaupan henkilökuntaan, joilla tulisi olla toimintaohjeet lukittautumistilanteiden varalle.

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)