KSML: Keskustalaisia loikkasi perussuomalaisiin – ”Historiallista”

Uuraisten kunnanvaltuustossa nähtiin maanantaina historiaa, kun kaksi keskustalaista valtuutettua päätti loikata perussuomalaisiin, kirjoittaa Keskisuomalainen.

Kunnanhallituksen istuva puheenjohtaja Jarkko Lehtovirta ja Raimo Paanala perustelivat loikkaustaan sillä, että perussuomalaisissa ”toimiminen on paljon avoimempaa ja helpompaa”.

Loikkarit perustelivat puolueen vaihtoa sillä, että keskustalla on sisäistä kahnausta, ja että yhteisten asioiden hoito on takkuista.

Valtuutetut kertoivat pohtineensa päätöksen tekemistä vuoden päivät. Molemmat tekivät lopullisen päätöksen kesällä.

Loikkaus muuttaa Uuraisten kunnanvaltuuston puolueiden valtasuhteita niin, että perussuomalaisilla on nyt kymmenen paikkaa, keskustalla neljä, SDP:llä kolme, kristillisdemokraateilla kolme ja kokoomuksella yksi paikka.

Kunnanvaltuuston puheenjohtajan paikan jättävä Toimi Kankaanniemi (ps.) ei muista vastaavaa tapahtuneen miesmuistiin.

– Kesken toimikauden tällaista ei ole tapahtunut ainakaan 40 vuoteen. Historiallista.

Mainos