Kristillisdemokraatit: Heikoimmilta leikkaaminen ei ole tuonut taloudellista tasapainoa

Hallitus ei ole saanut velkaantumiskehitystä käännettyä, mutta silti se on kohdistanut rajuja leikkauksia pääosin heikoimmassa asemassa oleviin, sanoo kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Peter Östman.

Peter Östman kertoo, että kristillisdemokraatit jättää tästä syystä nyt ensimmäistä kertaa tälle hallitukselle budjetista epäluottamuslauseen. Lukuisia leikkaustoimia on perusteltu taloudellisilla seikoilla, mutta laihoin tuloksin.

– Kymmenet tuhannet suomalaiset seisovat viikoittain leipäjonoissa. Lähes 400 000 kansalaisella on maksuhäiriömerkintä. Suurin ryhmä maksuhäiriöisissä ovat 25-44-vuotiaat miehet. Onko meillä varaa tällaiseen nuorten ihmisten syrjäytymiseen, hän kysyy.

Kristillisdemokraattien eduskuntaryhmä ei hyväksy esitettyjä leikkauksia kaikkein heikoimmassa taloudellisessa tilanteessa olevien indeksisidonnaisiin etuuksiin, kuten vähimmäispäivärahoihin, eläkkeisiin ja asumistukeen.

Ryhmän mielestä takuueläkkeen tasoa pitäisi leikkauksen sijasta korottaa sekä perua lääkekorvauksiin ja vanhusten hoivaan esitetyt leikkaukset.

– Hallitus ei palauttanut vanhusten hoitajamitoituksesta leikkaamiaan varoja. Keskustelu aiheesta vaimeni aivan turhaan. Tosiasiallisesti vanhusten tilannetta on heikennetty, toisin kuin hallitus on antanut viestinnällään ymmärtää. Östman sanoo.

– Olemme esittäneet vaihtoehdon näille leikkaustoimille, mutta hallitus ei ole tarttunut ehdotuksiimme, jatkaa.

Kristillisdemokraattien mukaan Suomi tarvitsee kokonaisvaltaisen perusturvauudistuksen, jossa työn vastaanottaminen tehdään kannattavaksi. Sen sijaan ryhmä ei lämpene perustulokokeilulle.

– Pidämme perustulokokeilun toteuttamista ensi vuonna ajan ja rahan haaskauksena, sillä kokeiltava malli ei ole toteuttamiskelpoinen. Sen sijaan hallituksen on kiirehdittävä kansallisen tulorekisterin valmistumista, jotta perusturvauudistus voidaan toteuttaa kannustinloukut purkavalla tavalla. Meillähän on tähän hyvä, kannustavan perusturvan malli, Östman sanoo.

Myönteisinä asioina budjetin käsittelyprosessista Peter Östman nostaa esille, että hallitus perui paineen alla useita epäoikeudenmukaisiksi ja haitallisiksi koettuja leikkaustoimia, kuten leikkaukset veteraanien rintamalisään ja korotukset päiväkotimaksuihin. Poliisikin sai hiukan lisää määrärahoja. Myös pieniin ja keskisuuriin yrityksiin kohdistuva yrittäjävähennys tuo oikeudenmukaisuutta verotukseen ja lisää talouskasvun edellytyksiä.

– Toivottavasti hallitus keksii puoliväliriihessä jo muita keinoja kuin sairaiden ja vähävaraisten tai lapsiperheiden jo ennestään tyhjät kukkarot. Meiltä kristillisdemokraateilta löytyy inhimillinen vaihtoehto hallituksen toteuttamille leikkauksille, jotka kohdistuvat pääosin heikoimmassa asemassa oleviin, Östman sanoo.

Mainos