Venäjällä valmistellaan propagandakampanjaa Ukrainaa vastaan, jonka tarkoituksena on heikentää maan sisäistä maanpuolustustahtoa. Operaatiolle on annettu nimeksi ”Maidan-3”. Asiasta kertoo Kyiv Post.
Nimi Maidan-3 viittaa vuoden 2014 vallankumoukseen, jonka jälkimainingeissa Kreml-mielinen presidentti Viktor Janykovytš pakeni Venäjälle. Operaation pääarkkitehtinä arvellaan olevan Kremlin kulisseissa jo 2000-luvun alusta lähtien toiminut Vladislav Surkov. Aiemmin muun muassa presidentin avustajana työskennelleen Surkovin uskotaan suunnitelleen muun muassa Krimin valtauksen vuonna 2014.
Maidan-3 alkoi virallisesti marraskuussa, mutta sen huipun on tarkoitus osua Venäjän maaliskuun presidentinvaalien jälkeiseen aikaan huhti-toukokuulle, arvioi Ukrainan tiedustelupalvelu HUR.
HUR:n tiedottajan Andriy Jusovin mukaan Maidan-3 koostuu tiettyjen Kremlin propagandanarratiivien vahvistamisesta. Tarkoituksena on lietsoa epäluottamusta Ukrainan asevoimien uutta komentajaa Oleksandr Syrskyä kohtaan, luoda eripuraa sotavankien palauttamiseen ja vaalien lykkäämiseen liittyvissä kysymyksissä, heikentää kansan tukea laajemmalle liikekannallepanolle sekä yleisesti murentaa Ukrainan hallituksen legitimiteettiä.
Propaganda ei kuitenkaan kohdistu vain Ukrainaan, vaan sitä suunnataan myös läntiselle yleisölle. Yksi esimerkki tästä on salaliittoteoria, jonka mukaan Ukraina suunnittelu Ranskan presidentti Emmanuel Macronin salamurhaamista.
– Lisäksi on erillinen operaatio globaalissa etelässä, jonka tarkoitus on levittää Venäjän näkökulmia Ukrainaa vastaan, Jusov kertoo.
Erityisesti Venäjä vahvistaa globaalin etelän maissa näkemyksiä, joiden mukaan Ukraina on historiallisesti osa Venäjää, sodan käynnisti Yhdysvallat ja että Ukraina ei ole itsenäinen valtio, vaan Yhdysvaltojen nukkevaltio.
Jusovin mukaan tällainen propagandakampanja on Venäjälle paljon halvempaa kuin konkreettinen sodankäynti rintamalla.
Halpaa se ei silti ole. Aiemmin HUR:n edustaja Andriy Tšernjak arvioi, että Maidan-3 on Venäjän kallein propagandakampanja sitten vuoden 2014, jolloin Venäjä teki kaikkensa loatakseen Maidanin vallankumousta. Yhteensä kampanjan on arvioitu maksavan jopa 1,5 miljardia dollaria.
HUR:n mukaan Venäjän on nykyään vaikeampaa levittää omaa propagandaansa suoraan, mutta se pystyy silti hyödyntämään tehokkaasti eri toimijoita, jotka levittävät Kremlin näkemyksiä itse.