Laajamittaiset protestit räikeään vilppiin elokuisissa presidentinvaaleissa syyllistynyttä Valko-Venäjän johtajaa Aljaksandr Lukašenkaa vastaan ovat jatkuneet jo kuukausia.
Mielenosoittajat vaativat maan autoritaarisen järjestelmän kumoamista, demokratiaa ja ihmisoikeuksia. Venäjästä oppositioliikkeen johtajat ovat kuitenkin puhuneet melko myönteiseen sävyyn. Nyt tilanne saattaa olla valkovenäläisen politiikan tutkijan Artjom Shraibmanin mukaan muuttumassa.
– Moskovan tuki Lukašenkalle on jo maksanut sympatian, jota osa valkovenäläisistä on Venäjää kohtaan tuntenut. Venäjä-myönteisyys yhdistetään nyt aiempaa voimakkaammin [Lukašenkan] hallinnon tukemiseen, Shraibman kirjoittaa Moskovan Carnegie-keskuksen julkaisemassa artikkelissaan.
– Se, että Moskova on pysynyt hiljaa, kun Valko-Venäjän viranomaiset ovat ottaneet kiinni ja pidättäneet kymmeniätuhansia mielenosoittajia, hakanneet ja kiduttaneet satoja ellei tuhansia ja tappaneet ainakin viisi mielenosoittajaa, vain kasvattaa tyytymättömyyttä.
– Massiivisten tukahduttamistoimien tuottama syvä kollektiivinen trauma tulee aiheuttamaan Valko-Venäjällä pitkäkestoisemman Venäjä-myönteisten asenteiden laskun kuin mitä maiden välisistä öljy- ja kaasukiistoista on koskaan seurannut, hän sanoo.
Venäjästä synonyymi raakuuksille
Venäjän asettuminen tukemaan Lukašenkaa ja hänen turvallisuuskoneistonsa väkivaltaisia otteita rauhanomaisia protestoijia vastaan voi Shraibmanin mukaan saada valkovenäläiset vakuuttuneiksi siitä, että on mahdotonta olla yhtä aikaa sekä Venäjä-myönteinen että demokraatti – heidän on siis valittava joko tai.
– Autoritaarisen järjestelmän kannattaminen on menossa pois muodista Valko-Venäjällä. Niin saattaa käydä myös Venäjä-myönteisyydelle, hän päättelee.
Vaikka Vladimir Putinin johtama Venäjä tiedostaisi olevansa kadottamassa valkovenäläisten sympatiat, se saattaa Shraibmanin mukaan silti pitää kiinni linjastaan.
– Moskova on pitkään katsellut Venäjän ja EU:n rajamaiden tapahtumia lännenvastaisen taistelun prisman läpi. Sen geopoliittinen logiikka monimutkaistaa hienovaraista taistelua ihmisten sydämistä ja mielistä, hän toteaa.
Kun Lukašenka joutuu ennemmin tai myöhemmin väistymään, Kreml voi Shraibmanin mukaan joutua havaitsemaan, että selkäänsä Venäjälle eivät käännä vain Valko-Venäjän nationalistit ja Eurooppa-intoilijat, vaan myös kaikki ne, joille Venäjästä on tullut synonyymi Lukašenkan järjestelmän loppuvaiheen raakuuksille.