Verkkouutiset

Kreikkaan vaaditaan rajakeskuksia – ”Mitä tekee EU ja hallitus?”

Kokoomuksen Petteri Orpon ja Kai Mykkäsen mukaan vuoden 2015 tilanne ei saa toistua.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpon ja puolueen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkäsen mukaan Kreikkaan tulisi perustaa ulkorajakeskuksia, joissa turvapaikka-asiat voidaan käsitellä.

Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğan vahvisti lauantaina, että Turkki on avannut rajansa Kreikkaan pyrkiville siirtolaisille. Kreikan viranomaiset ovat mediatietojen mukaan ottaneet jo rajalla yhteen siirtolaisten kanssa.

–EU:n tulee nopeasti perustaa ulkorajakeskuksia Kreikkaan. Keskuksissa selvitetään siirtolaisten tarve turvapaikkaan sekä hoidetaan turvapaikka-asioiden käsittely. Näin apu ja resurssit kohdistuvat parhaiten hädänalaisille ihmisille, Mykkänen ja Orpo toteavat tiedotteessa.

Kreikan rajalla tarvitaan heidän mukaansa määrätietoisia toimia Euroopan unionilta.

–Vuoden 2015 tilanne ei saa enää toistua. Yhdenkään jäsenmaan ei pidä joutua turvapaikanhakijoiden määrän odottamattoman kasvun takia kohtuuttomaan tilanteeseen. Kreikkaa on autettava pakolaisten ja siirtolaisten vastaanottamisessa, Orpo ja Mykkänen toteavat.

Pakolaissopimuksen rikkominen aiheuttaisi paljon vahinkoa sekä EU:lle että Turkille.

–EU:n ja Turkin välisestä pakolaissopimuksesta on kaikin keinoin pidettävä kiinni, toteavat Orpo ja Mykkänen.

Euroopan kansanpuolue (EPP) sekä Renew Europe (RE) ovat peräänkuuluttaneet vastaanottokeskusten perustamista.

–Meidän on oltava oikeudenmukaisia niille, jotka tarvitsevat suojelua ja ankaria niille, jotka käyttävät tilannetta ja heikompiaan hyväkseen. Turvapaikkahakemusten käsittely on oltava nopea ja tehokas, Orpo ja Mykkänen toteavat.

–Vapaan liikkuvuuden Eurooppa ilman sisärajatarkastuksia uhkaa jäädä kahdenkymmenen vuoden väliaikaiseksi kokeiluksi, jos EU ei kykene toimimaan. Mitä tekee EU ja Suomen hallitus? he kysyvät.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)