Vielä kaksi kuukautta sitten kolmannesta tukipaketista ei suostuttu edes keskustelemaan puhumattakaan velkahelpotuksista.
Nyt Kreikka näyttäisi saavan sekä kolmannen tukipaketin että velkahelpotukset, mutta kovaan hintaan. Nykypäivä käy läpi, mitä Kreikan kriisin aikana on tapahtunut, mistä nyt neuvotellaan ja mitä seuraavaksi todennäköisesti tapahtuu.
1. Miten tähän jouduttiin?
Vuosi 2014 näytti hyvältä. Kreikka onnistui osittain palaamaan yksityisille lainamarkkinoille ja näytti jo siltä, että toisen tukiohjelman koko tukisummaa ei tarvitsisi edes maksaa Kreikalle.
Vuoden viimeinen neljännes romutti optimismin. Kreikka luisui jälleen taantumaan. Kreikan edellinen pääministeri, keskustaoikeistolainen Antonis Samarasin joutui neuvottelemaan tukiohjelman jatkosta, mikä romutti hänen haaveensa tukiohjelmasta irrottautumisesta vuoden loppuun mennessä ja erityisesti Kreikassa vihatun Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) valvonnan lopettamisesta. Kreikalta vaadittiin tiukemman talouskurin toteuttamista.
Samaan aikaan vasemmistolaisen Syrizan suosio kasvoi. Syriza lupasi neuvotella uuden tukiohjelman ja siihen kevyemmät ehdot. Pääministeri Samaras käytti presidentinvaalia keppihevosenaan kaataa hallitus ja järjestää ennenaikaiset vaalit hakeakseen tukea omalle linjalleen. Tammikuun 25. päivä vasemmistolainen Syriza voitti eurooppalaisen keskustaoikeiston kauhuksi vaalit. Alkoi kamppailu uskottavuudesta.
Kreikan tukiohjelmaa jatkettiin ja Syriza taipui paperilla sitoutumaan vaadittuihin ehtoihin, mutta todellisuudessa uusi hallitus pyristeli vastaan. Rahoittajat päättivät jäädyttää viimeisen tukierän maksamisen. Kreikan velkapapereita ei enää hyväksytty pankkien keskuspankkilainojen vakuuksiksi ja pankit joutuivat turvautumaan kansallisen keskuspankin hätälainoitukseen EKP:n luvalla (ELA). Kesäkuun loppua kohti tilanne kriisiytyi. Kreikalla ei ollut rahaa maksaa erääntyviä lainaeriä Kansainväliselle valuuttarahastolle (IMF) ja Euroopan keskuspankille. Näistä EKP-laina oli kriittisempi, sillä EKP ei olisi voinut sallia pankkien hätärahoituksen jatkamista maksuhäiriön jälkeen.
Kesäkuun lopussa järjestettiin useita euroryhmän kokouksia, joissa Kreikan tilanteeseen haettiin ratkaisua – turhaan. Euromaat olivat valmiita neuvottelemaan ainoastaan toisen lainaohjelman pidentämisestä, joka olisi mahdollistanut viimeisen tukierän maksamisen ja käyttämättä jääneiden pankkien pääomittamiseen tarkoitettujen rahojen hyödyntämisen.
Kreikka ei ollut kiinnostunut. Yllätysvetona Kreikan pääministeri Aleksis Tsipras järjesti kansanäänestyksen lainaehtojen hyväksymisestä ja propagoi ei-vastauksen puolesta. Kreikka jätti maksamatta IMF:lle lainaerän. Euromaiden huippukokouksessa 12. heinäkuuta muun muassa Saksa ja Suomi ajoivat ratkaisuksi Kreikan väliaikaista euroeroa.
Tsipras oli nyt kuitenkin valmis taipumaan aiempaa kireämpiinkin lainaehtoihin. Yksi syy siihen oli EKP:n salliman pankkien hätärahoituksen jäädyttäminen, mikä johti pankkien sulkemiseen ja sitä seuranneisiin nostorajoituksiin ja valuuttakontrolleihin. Ne pakottivat Kreikan taipumaan ehtoihin. Pelko euroalueen murenemisesta pakotti euromaat jatkamaan Kreikan tukemista.
Toinen lainatukiohjelma oli päättynyt 30. kesäkuuta, eikä sitä enää voitu jatkaa. Päätettiin aloittaa neuvottelut kolmannesta tukipaketista. EKP-lainan takaisinmaksu hoitui siltarahoituksella komission hallinnoimasta 60 miljardin euron Euroopan rahoituksenvakautusmekanismista (ERVM). EKP jatkaa Kreikan pankkien hätärahoituksen sallimista Kreikan kansallisesta keskuspankista, mutta nostorajoituksen ja valuuttakontrollit ovat edelleen voimassa.
2. Mistä nyt neuvotellaan?
Kreikan tukiohjelmien yhteissumma on nousemassa kolmannen tukipaketin myötä yli 300 miljardiin euroon, mikä on yli 1,5 kertaa Kreikan bruttokansantuote ja vastaa suunnilleen koko Kreikan julkista velkaa. Kolmannen tukipaketin kooksi on arvioitu 86 miljardia euroa ja siitä tulisi kolmivuotinen.
Porkkanaksi Kreikalle tukiohjelmaan sisältyisi 35 miljardin euron investointipaketti toisin kuin aiemmissa ohjelmissa, joiden rahat ovat menneet aiempien lainojen takaisinmaksuun, pankkien pääomittamiseen ja velkakirjojen vaihto-ohjelmaan.
Heinäkuun 12. päivänä euroryhmän kokouksessa pääministeri Tsipras joutui myymään kaiken. Kansanäänestyksessä kreikkalaiset olivat sanoneet ”ei” huomattavasti lievemmille lainaehdoille. Eläkeuudistus, arvonlisäveron nosto ja työmarkkinoiden vapauttaminen olivat aiemmin kysymyksiä, joista Kreikan vasemmistohallitus ei suostunut edes neuvottelemaan.
Kreikka neuvottelee Ateenassa parhaillaan kolmannen tukipaketin sisällöstä ja ehdoista. Se ei enää neuvottele troikan kanssa, vaan nelikoksi laajentuneiden velkojien joukon kanssa, jota nykyään kutsutaan ”instituutioiksi”, koska kreikkalaiset vihaavat sanaa ”troikka”. Instituutioihin kuuluu IMF:n ja EKP:n lisäksi Euroopan komissio ja Euroopan vakausmekanismi (EVM), joka on 500 miljardin euron pysyvä eurooppalainen hätärahoituslaitos.
Tavoitteena on saada aikaiseksi kaksi asiakirjaa. Yhteisymmärrysasiakirjassa (MOU) määritellään uudistukset ja säästötavoitteet, jotka Kreikan on sovitussa aikataulussa toteutettava, jotta lainaeriä voidaan maksaa. Toinen asiakirja on velkatukiohjelma, jossa määritellään lainaerien maksuaikataulu, korot ja muut velkakirjoihin liittyvät ehdot.
Sekä komission että Kreikan hallituksen mukaan neuvottelut ovat edenneet Ateenassa jopa odotettua paremmin. Näin ollen kolmas velkapaketti saataneen sovittua jo ennen 20. elokuuta, jolloin Kreikka seuraavan kerran tarvitsee rahaa maksaakseen EKP:lle 3,2 miljardin euron erääntyvän lainan.
3. Mitä seuraavaksi tapahtuu?
Viikko sitten hämmennystä herätti IMF:n ilmoitus, että se ei voi toistaiseksi maksaa Kreikalle lainaeriä, koska Kreikka ei ole toteuttanut lainaehtoja ja maa ei ole velkakestävällä uralla. Toisin kuin julkisuudessa tulkittiin, IMF ei kuitenkaan ole vetäytymässä kolmannesta lainatukiohjelmasta. IMF on mukana neuvotteluissa, mutta muodollisesti IMF voi solmia uuden lainaohjelman Kreikan kanssa vasta, kun Kreikka osoittaa toteuttavansa lainaehdot ja euromaat suostuvat velkahelpotuksiin.
Oletettavasti IMF:n painostuksesta euromaiden huippukokouksen päätöslauselmaan tuli maininta velkahelpotuksista, vaikka aiemmin euromaat ovat suhtautuneet niihin ehdottoman kielteisesti. Euromaissa, erityisesti Suomessa ja Saksassa, pelätään, että äänestäjät eivät hyväksy velkahelpotuksia maalle, joka on huonosti noudattanut tukiohjelman ehtoja. Myös muissa kriisimaissa velkahelpotukset koettaisiin epäreiluiksi, jos ne eivät saa vastaavia helpotuksia.
Lainaohjelman tarkoituksena on kuitenkin se, että Kreikka pääsisi sen jälkeen palaamaan yksityisille lainamarkkinoille. Yli 150 prosentin velkasuhteella se ei olisi mahdollista ilman lainataakan keventämistä. Loppujen lopuksi kuitenkin jo tällä hetkellä velkojat vain kierrättävät rahat Kreikan kautta itselleen lainamaksuina. Tosiasioiden tunnustaminen eli saatavien leikkaaminen tulisi joka tapauksessa vastaan tulevaisuudessa ja tappioiden määrä vain kasvaisi.
IMF tarkastelee asiaa toisesta näkökulmasta kuin euromaat. IMF:n säännöt eivät salli sellaisen tukiohjelman rahoittamista, joka ei realistisilla arvioilla johda maan velkakestävyyteen. Euromaat sen sijaan ovat toimineet poliittisemmin: tärkeämpää kuin lopputulos on se, miltä asiat näyttävät äänestäjien silmissä lyhyellä aikavälillä (poliitikkojen aikajänteen määrittää neljän vuoden vaalisykli). IMF:n on siinäkin mielessä helpompi vaatia velkahelpotuksia, sillä saatavien leikkaukset koskisivat vain euromaita. Suoria velkojen nimellisarvojen leikkauksia euromaat eivät hyväksy, koska ne johtaisivat välittömiin alaskirjauksiin. Sama asia kuitenkin saavutetaan esimerkiksi tuplaamalla 30 vuoden laina-ajat ja vapauttamalla Kreikka kokonaan korkojen maksusta kymmeniksi vuosiksi. Velkojen nykyarvo putoaisi selvästi, mutta nimellisarvo pysyisi samana.
Lainatukiohjelmaa ei voi enää perustaa selvästi yliopistimistisiin ja epärealistisiin laskelmiin yli kolmen prosentin vuotuisesta kasvuvauhdista. Siksi velkahelpotukset on toteutettava, vaikka ne olisivat kuinka epämieluisia.
Euromaat ovat eurohuippukokouksen lausunnon mukaan valmiita harkitsemaan pidempiä laina-aikoja ja korkohelpotuksia, jos Kreikka toteuttaa uudistukset. Velkahelpotuksista sovittaisiin vasta marraskuussa, kun instituutiot ovat tehneet ensimmäisen hyväksytyn arvion ohjelman etenemisestä.
IMF:n osallistuminen kolmanteen ohjelmaan näyttäisi muodostuvan ehdolliseksi. Se voi osallistua tukiohjelmaan vasta marraskuun jälkeen, kun velkahelpotuksista on sovittu ja Kreikka on osoittanut palanneensa lainaehtojen noudattamisen tielle.’
4. Kreikan pitää selvitä voittajana
Pääministeri Tsipras asetti oman asemansa alttiiksi pelissä, joka Kreikan suhteen voi johtaa viime joulukuista parempaan tilanteeseen pitkällä tähtäimellä, mutta voi tarkoittaa Tsiprakselle pääministeriyden menettämistä. Kansanäänestyksen turvin Kreikka vaivihkaa pakotti euromaat neuvottelemaan kolmannesta tukipaketista kakkospaketin jatkoajan sijaan. Se oli Tsipraksen pelin voitto.
Tsipras on toistaiseksi saanut oman puolueen enemmistön taakseen vasemmistolaisimman fraktion protestoidessa. Lisäksi oppositiopuolueet ovat tukeneet velkojien vaatimia uudistuksia. Kreikassa pidetään kuitenkin todennäköisenä, että syksyllä ajaudutaan uusintavaaleihin sen jälkeen, kun kolmas tukipakettiohjelma on solmittu. Tsiprasin äänestäjät tuskin palkitsevat pääministeriä äänivyöryllä, koska talouskurin höllentämisen sijaan Tsipras joutui ajamaan maansa entistä tiukempaan velkojien valvontaan ja uudistuksiin, joita on tavattu kutsua oikeistolaisiksi.
Onko Kreikka voittaja? Jos kaikki menee sujuvasti, Kreikka on paremmassa tilanteessa kuin viime vuoden lopulla.
Riittävät velkahelpotukset aukaisevat Kreikalle mahdollisuuden pysyä eurossa ja päästä yksityisille lainamarkkinoille ennen kolmivuotisen kolmannen tukipaketin loppua. Pankkien pääomittaminen ja vakauttaminen mahdollistaisi Kreikan pääsemisen osalliseksi EKP:n määrällisen elvyttämisen ohjelmasta, mikä tarkoittaisi halpaa lainaa kreikkalaisille. Työmarkkinoiden vapauttaminen ja eläkereformin uskottava toteuttaminen lisäisivät sijoittajien luottamusta Kreikkaan.
Jos uudistukset toteutetaan, mutta velkojat eivät vaadi lisäleikkauksia julkiseen talouteen joka kerta kun ylijäämätavoitteista jäädään jälkeen, Kreikka voi parhaassa tapauksessa päästä kasvun tielle vähitellen, selviytyä osana euroa ja päästä kolmannen tukipaketin myötä jaloilleen.
Itse asiassa euroalueen pitäisi huolehtia kaikin tavoin siitä, että Kreikka selviää voittajana, koska muutoin epäluottamus koko euroaluetta kohtaan kasvaa. Äänestäjät ovat jo kyllästyneitä. Virheet tehtiin jo silloin, kun Kreikka otettiin mukaan euroalueeseen. Toinen virhe tehtiin, kun Kreikan maksukyvyttömyyttä ei tunnustettu ja velkajärjestelyä ei tehty heti Kreikan kriisin alettua vuonna 2010. Nyt ei auta muuta kuin tunnustaa tappiot. Kreikan euroero olisi ollut houkutteleva vaihtoehto tukiohjelmiin kyllästyneille rahoittajamaiden äänestäjille, mutta samalla unohtuu kaksi asiaa. Ensinnäkin tuki ei ole suunnattu Kreikalle, vaan velkojen maksamiseen samoille rahoittajille. Grexit ei olisi parantanut Kreikan maksukykyä, vaan olisi lykännyt maksukyvyn palautumista ja yksityisille lainamarkkinoille pääsemistä kauemmaksi tulevaisuuteen. Samalla se olisi todennäköisesti tarkoittanut maksajamaiden lainojen välittömiä alaskirjauksia. Toiseksi euroero ei olisi ollut Kreikan kannalta kovin nopeasti vaikuttava helpottava resepti varsinkaan, jos euromaat eivät olisi olleet valmiita avustamaan sujuvassa drakmaan siirtymisessä huolehtimalla keskuspankin ja pankkien pääomittamisesta. Sujuva euroero olisi kannustanut muitakin kasvuttomuuden tilassa rämpiviä euromaita harkitsemaan irrottautumista yhteisvaluutasta. Hitaasti kasvuun kiinni pääsevälle euroalueelle se olisi tarkoittanut pitkää epävarmuuden ja epävakauden aikaa. Hallitsematon euroero taas olisi altistanut Kreikan sosiaaliselle ja poliittiselle kaaokselle, millä olisi turvallisuuspoliittisia negatiivisia ulottuvuuksia.
Kreikka ei välttämättä kykene selviytymään jatkossakaan euron oloissa, mutta euroalueen intresseissä on tehdä kaikkensa, jotta Kreikka pääsisi jaloilleen. Siksi markkinataloutta edistävät uudistukset pitää asettaa etusijalle ja lisäleikkauksia ja veronkiristyksiä ei pidä vaatia, jos odotettua hitaampi kasvu ei riitä primäärisen ylijäämän tavoitteiden saavuttamiseen.
Kreikan euroeroon voidaan joutua palaamaan myöhemmin, mutta siinäkin tapauksessa Kreikka on tukevammalla pohjalla, jos velkahelpotukset on tehty.
Kokonaan toinen tarina on se, voiko euro edes kokonaisuudessaan pysyä pystyssä nykyisillä rakenteilla pidemmällä aikavälillä, jos vuoden 2008 tasoinen negatiivinen talousshokki tulee jälleen vastaan.
Kirjoittaja on Verkkouutisten talouden ja politiikan toimittaja.
Analyysi on julkaistu ensimmäisenä perjantaina ilmestyneessä Nykypäivässä.