Britannian koronakaaosta ihmetellään

Boris Johnsonin hallitus saa kritiikkiä kreikkalaiselta talousanalyytikolta.

Kreikkalaiset ovat hämmästyneitä ja huolestuneita Ison-Britannian pääministeri Boris Johnsonin hallituksen tavasta käsitellä koronakriisin aiheuttamaa poikkeustilannetta, kirjoittaa The Guardian.

Talousanalyytikko Antonis Papagiannidis kuvailee Ison-Britannian strategiaa epäselväksi ja ristiriitaiseksi. Kritiikkiä hallitus saa talousanalyytikolta etenkin siitä, ettei hallitus ole tiedottanut koronaviruksen vaaroista riittävän ajoissa. Hänen mukaansa hallitus reagoi koronavirukseen liian myöhään.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Ensin heille sanotaan, ettei ole mitään ongelmaa. Sitten sanotaankin, että meillä on ongelma. Tämä ei ole oikea tapa kohdella vastuullisia kansalaisia. Heidän olisi pitänyt tiedottaa todellisista riskeistä, talousanalyytikko sanoo The Guardianille.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Esimerkiksi pääministeri Boris Johnson suhtautui koronavirukseen aluksi kuin tavalliseen kausiflunssaan. Sittemmin hän itse sairastui tautiin ja parantui siitä. Sittemmin Britanniassa on otettu käyttöön kokoontumisrajoituksia koronan hillitsemiseksi, mutta Papagiannidisin mukaan rajoitukset otettiin käyttöön liian myöhään.

Isossa-Britanniassa koronavirukseen on menehtynyt lauantaihin mennessä jo 31 547 ihmistä. Tartuntatapauksia maassa on todettu jo yli 200 000.

Kreikka on rajoitustoimillaan onnistunut pitämään koronavirustartunnat kurissa. Maassa on todettu noin 2 700 koronavirustartuntaa ja  noin 150 koronaviruksen aiheuttaman taudin aiheuttamaa kuolemaa.

Mainos