Säästötoimet ovat olleet Euroopan unionin, Euroopan keskuspankin ja Euroopan vakausmekanismin asettamia ehtoja rahoituksen jatkamiselle.
Velkojat neuvottelevat Kreikan kanssa edelleen toimista, joilla ensimmäinen lainaohjelman väliarvio voitaisiin hyväksyä. Alun perin väliarvion piti olla valmis jo viime vuoden marraskuussa. Väliarvio on ehtona yli viiden miljardin euron uuden lainaerän maksulle. Lisäksi se on ehtona myös velkahelpotusneuvotteluiden käynnistämiselle.
Ilman rahoitusta Kreikkaa uhkaa jälleen maksukyvyttömyys. Heinäkuussa Kreikan maksettavaksi erääntyy 3,5 miljardin euron edestä lainoja. Tähän Kreikalla ei ole rahoja ilman EU-rahoitusta.
Koska sopua ei saatu aikaan, torstaille suunniteltu euroryhmän eli euroalueen valtiovarainministereiden kokous peruuntui.
Kreikan pääministeri Aleksis Tsipras vaatii nyt EU:n hätähuippukokouksen koolle kutsumista, kun yhteisymmärrystä velkojien kanssa ei tahdo löytyä.
Tsiprasin on määrä soittaa Eurooppa-neuvoston puheenjohtajalle Donald Tuskille keskiviikkona keskustellakseen hätäkokouksesta.