Tuloerot selittävät diabeetikoiden kuolleisuutta, kertoo uutispalvelu Duodecim.
Pienituloiset ja vähänkoulutetut diabeetikot kuolevat varakkaampia nuorempina, vaikka heillä kaikilla olisi yhtä hyvät hoidot ja palvelut saatavilla, Jama Internal Medicine -lehdessä.julkaistu ruotsalaistutkimus osoittaa.
Tutkimus kattoi 220 000 tyypin 2 diabetesta sairastavan ruotsalaisen rekisteritiedot. Niiden perusteella alhainen sosioekonominen asema ennusti noin kahta kertaa suurempaa riskiä menehtyä sydän- ja verisuonioireisiin, diabetekseen liittyviin sairauksiin ja muihin syihin seurannan aikana. Myös syöpäkuolleisuus oli suurempaa, mutta yhteys ei ollut yhtä voimakas.
Siviilisäätykin vaikutti potilaiden kuolleisuuteen. Naimisissa olevien diabeetikkomiesten kuolleisuus oli seurannan aikana noin kolmanneksen alhaisempaa kuin sinkkumiesten. Myös maahanmuuttajien kuolleisuus oli alhaisempaa kuin kantaväestön.
Havainnot ovat Duodecimin mielestä mielenkiintoisia, sillä vaikka Ruotsin terveydenhuoltojärjestelmä on maailman tasa-arvoisimpia ja kattavimpia, niin siitä huolimatta taloudelliset ja sosiaaliset erot vaikuttavat diabetespotilaiden ennusteeseen.
Suomessa köyhimpään viidennekseen kuuluvat miehet kuolevat noin 12 vuotta nuorempina ja naiset 7 vuotta nuorempina kuin varakkaimmat. Erot johtuvat Duodecimin mukaan elintavoista, mutta myös laajemmin elinoloista, koulutuksesta, työoloista ja monista muista hyvinvointiin ja terveyteen vaikuttavista seikoista. Suomessa varakkaat käyttävät terveydenhuollon palveluita pienituloisia enemmän, vaikka ovat yleensä heitä terveempiä.
Uutispalvelu Duodecim