Kova Brexit iskisi pahasti pieniin EU-maihin

Britannian ero EU:sta ilman sopimusta aiheuttaisi OECD:n mukaan merkittäviä vaikutuksia.

EU-eroon liittyvä epävarmuus painaa OECD:n tuoreen talouskatsauksen mukaan Britannian taloutta. Epävarmuutta on sekä Brexitin ajoituksesta että tulevasta kauppasuhteesta EU:n kanssa.

Vahvat työmarkkinat tukevat yhä kotitalouksien kulutusta, mutta epävarmuus Brexitista ja kasvun hidastuminen euroalueella heikentävät brittiyritysten luottamusta, investointeja ja vientinäkymiä.

OECD ennustaa Britannian talouskasvun hidastuvan tänä vuonna viime vuoden 1,4 prosentista 0,8 prosenttiin. Ensi vuonna talouden kituminen jatkuu 0,9 prosentin vauhdilla.

Ennuste perustuu niin sanottuun pehmeään Brexitiin, jonka siirtymäaika jatkuisi vuoden 2020 loppuun. Jos Britannia kuitenkin eroaa EU:sta ilman sopimusta, muuttuvat talouden näkymät OECD:n mukaan selvästi huonommiksi.

Kovalla Brexitillä olisi haitallisia vaikutuksia myös muissa Britannian kauppakumppaneissa ympäri maailman. Euroopan unionissa vaikutusten voimakkuus vaihtelisi eri jäsenvaltioissa.

Melko alttiita kielteisille vaikutuksille olisivat pienet maat, joilla on vahvat kauppa- ja investointisiteet Britanniaan. OECD mainitsee katsauksessaan erityisesti Irlannin, Alankomaat ja Tanskan.

Kova Brexit aiheuttaisi näille maille merkittäviä sopeutumiskustannuksia tietyillä aloilla. OECD:n arvion mukaan niiden kahdenvälinen vienti Britanniaan saattaisi laskea keskipitkällä aikavälillä noin 15 prosenttia, jos viennissä tullaan noudattamaan maailman kauppajärjestön WTO:n sääntöjä. Vaikutukset olisivat voimakkaimmat maataloudessa sekä kone- ja laitealoilla.

Mainos