Yläaste- ja lukioikäisiä opettava Anni Myyrä sanoo kirjojen ja lukemisen kokeneen viime aikoina todellisen profiilinnoston. Ainakin verrattuna hänen, 1980-luvulla syntyneen, omiin kouluvuosiin.
Nyt ne oppilaat – sinänsä lukumääräisesti vähemmistö – koko luokasta, jotka lukevat paljon, eivät enää ole samanlaisia rillipäitä lukutoukkia kuin ennen.
Myyrän mukaan nykyään he useinkin menestyvät hyvin niin koulussa yleensä kuin vaikkapa esimerkiksi urheilussa ja ovat luokan oppilaiden keskuudessa suosittuja.
Sosiologian ja sosiaalipsykologian mukaan juuri näissä epävirallisissa organisaatioissa syntyy ryhmän ”nokkimisjärjestys” ja seuloutuvat esiin mielipidejohtajat. Joista muut sitten ainakin jossakin määrin katsovat mallia ja pyrkivät heitä seurailemaan.
Viikko sitten julkistettiin TNS-Gallupin Sanoma Kids Median toimeksiannosta tekemä tutkimus lasten ja nuorten mediankäytöstä. Se tuotti muutamia mielenkiintoisia löydöksiä.
Vaikka niin sanotut diginatiivit, jo lukutaidon opittuaan monikanavaisesti tiedotusvälineitä käyttävät lapset ja nuoret, seikkailevat valtaosan media-ajastaan yhteisöpalveluissa eli somessa, osaavat he tarpeen tullen käyttää muitakin median kanavia tietoa hakiessaan.
Uutisia ja ajankohtaisasioita osataan etsiä sanomalehdistä ja radiosta nettisivustojen ohella – sikäli kuin uutisia nyt yleensäkään etsitään ja luetaan.
Some voi ahdistaa
Isolta osaltaanhan lasten ja nuorten mediankäyttö ja ajankäyttö ovat älypuhelimen räpläämistä ja monilukuisten yhteisöpalvelujen käyttämistä.
Jopa ahdistukseen asti. Monikanavainen arki koetaan myös hankalaksi. Sosiaalinen media tuottaa lapsille ja nuorille myös paineita.
Joka toinen ei jaksaisi vastata kaikkiin viesteihin ja kokee, että tietoa tulee joka puolelta liikaa. Joka kolmas pelkää, ettei pysy kartalla asioista, ellei jatkuvasti seuraa sosiaalista mediaa.
Lasten ja nuorten mediankäyttö muuttuu nopeasti, ja eri mediat kulkevat mukana lasten ja nuorten arjessa läpi päivän.
Erityisesti musiikin kuuntelu sekä sosiaalisen median käyttö ovat lisääntyneet 7–16-vuotiaiden keskuudessa. Aikaisempaa vähemmän aikaa käytetään leikkiin ja television katseluun.
Tyttöjen ja poikien mediankäytössä on jonkin verran eroja. Tytöillä korostuvat poikiin verrattuna kirjat ja yhteisöpalvelut, pojilla sarjakuvat ja pelit.
Eivät kaikki lue
Lukeminen on tutkimuksen mukaan myös polarisoitumassa. Joka neljäs 7–16-vuotiaista vastaajista ilmoittaa lukevansa enemmän kuin vuotta aikaisemmin.
Tämä on ilahduttavaa, mutta hieman yllättävää.
Vielä yllättävämpää on, että kirjoja ja lehtiä lukevista valtaosa, jopa 67 prosenttia, lukee mieluiten painettua lehteä tai kirjaa.
Anni Myyrä on samaa mieltä. Sähköiset lukulaitteet eivät ole Suomessa lyöneet lävitse. Moni lukemista harrastava oppilas raahaa painavia mielikirjojaan jopa kouluun mukanaan.
– On niitä, jotka lukevat aivan valtavasti ja jopa monella kielellä. Sitten on toisia, joita taas juuri mikään lukeminen ei kiinnosta, korkeintaan sensaatiojournalismi.
Polarisaatio on konkreettinen.
– Tosin nuoret ovat siitä mahtavaa porukkaa, että asiat voivat muuttua nopeasti.
Osalle nuorista kirjat ja lukeminen ovat kokeneet profiilinnoston. Lukeminen on tosi positiivista, ja coolit tyypit lukevat.
Mutta enemmänkin voitaisiin tehdä.
– Olen sitä mieltä, että lukeminen tarvitsee parempaa brändäämistä. Ei riitä, että äidinkielen opettaja sanoo, että lukeminen on siistiä ja että kirjastossa on kivoja tapahtumia. Pitäisi olla mielenkiintoisia henkilöitä vaikkapa Instagramissa kertomassa lukevansa, Myyrä sanoo.
Hänen mukaansa myös nuortenkirjoista tehdyt elokuvat ja televisiosarjat, kuten Harry Potter ja Tolkien, Nälkäpeli-trilogia ja Outolintu-sarja, saavat aikaan, että nuoret hankkivat käsiinsä alkuperäiset kirjatkin.
Usein lasten- ja nuortenkirjaklassikoista tehdyt elokuvat ovat amerikkalaisia.
– Siellä myynti, markkinointi ja tuotteistaminen osataan paljon paremmin.
Some- eikä diginatiiveja
Diginatiivin käsite on Myyrän mukaan vähän kiistanalainen. Näillä 80-luvun jälkeen syntyneillä on lapsesta pitäen ollut tietokoneet käytettävissään, ja heidän uskotaan olevan luonnostaan valtavan hyviä niitä käyttämään.
He ovatkin kyllä taitavia somessa, mutta työskentelemisessä tietokoneilla on isoja eroja. Monet ovat jopa huonoja niiden käytössä.
– Se diginatiivius on lähinnä somenatiiviutta.
Tekeillä olevan äidinkielen ja kirjallisuuden uuden opetussuunnitelman pelätään yhä vain vähentävän lukemista.
– Varmasti se on jokaisen äidinkielen opettajan kauhun aihe. Lukeminen kehittää tosi monialaisesti. Esimerkiksi tuotaessa kaunokirjallisuus mukaan kertomaan toisesta maailmansodasta, sota aukeaa ihan eri tavalla. Se lakkaa olemasta vain karttoja, tilastoja ja rintamalinjoja, Myyrä sanoo.
Hän ymmärtää, että nykyisessä hektisessä yhteiskunnassa nuorilla on harrastusten ja aika vaativan opiskelun lomasta yksinkertaisesti vaikea löytää aikaa lukemiselle.
Siksi oppilaat hänen mukaansa rakastavat lukutunteja. Että saavat rauhassa uppoutua kiinnostavaan lukemiseen.
– Sitten käydään ehkä ryhmäkeskustelua luetusta. Ja lukiossa kirjoitetaan kirjallisuusesseitä, mikä on aluksi hirmu vaikeata. Mutta muutaman kirjan jälkeen moni itsekin huomaa kehittyneensä aika paljon.
Yhden seikan yläasteen ja lukion koululaisia opettava Anni Myyrä haluaa korjata – esimerkiksi lasten ja nuorten mediakäyttäytymisestä puhuttaessa. Että ei rakenneltaisi yksinkertaistettuja stereotypioita.
– Nuoret eivät ole yksi yhtenäinen massa, vaan he ovat yhtä hajanainen joukko kuin muutkin. Heillä on isoja ryhmäeroja ja omia alakulttuureja.