Koulutyö on taas alkanut kesän jälkeen. Olemme jo 1800-luvulta lähtien arvostaneet ”järjen valoa” ja huippukoulutettuja opettajiamme. Viimeksi Chilestä vierailulla ollut delegaatio totesi, että heillä opettajat ovat ”kolmannen luokan kansalaisia”. Ei ihme, että opetustulokset ovat huomattavasti Suomea heikompia.
Historia ei välttämättä heijasta tulevaisuutta. Nyt koulusektorilla tarvitaan ”järjen valon” lisäksi myös ”luovuuden intoa”. Viime kevään hallitusneuvotteluissa koulupuolta uhkailtiin jopa miljardisäästöillä. Nyt säästöt ovat jäämässä satoihin miljooniin, mutta kysymys on silti merkittävistä tehostamis/uudistumistarpeista. Merkittävin osa säästöistä kohdistuu tosin muualle kuin perusopetukseen.
Usein teemme huonoina aikoina pelkkiä leikkauksia. Jotta säästöjä saa aidosti aikaan, tarvitaan ensin toimintatapojen uudistamista. Siksi hallituksen kärkihankkeita kannattaa kohdistaa koulutussektoreille. Panostuksilla ei kuitenkaan ole mitään merkitystä, mikäli uudistuksessa ei ole uutta ”järjen valoa”. Siksi kaikkien koulutussektorin toimijoiden on nyt noustava vanhoista poteroista. Vanhat toimintatavat eivät ole aina parempia.
Suuri kysymys on esimerkiksi koulutuksen tasa-arvoisuus, siten että kaikilla on mahdollisimman samanlaiset edellytykset eri puolilla Suomea. Osa kouluista tarjoaa jo nykyisin enemmän opetusta kuin asetukset edellyttävä, osa tarjoaa minimin. Nyt tästä valitetaan, mutta käytetään kuitenkin vanhoja keinoja.
Miksi emme tekisi yhdessä kärkihankkeessa esimerkiksi harvinaisemmista aineista uutta ”osittain digitaalista koulua”. Uuden digikoulun kursseille voivat osallistua oppilaat joka puolella Suomea – ja myös ulkomailla. Kiinan tunti alkaisi tiistaina ja perjantaina klo 15 ja filosofia maanantaina ja torstaina klo 8.
Koulu olisi interaktiivinen siten, että opettajat ottaisivat hallittavan määrän oppilaita omalle digikurssilleen – opettaja olisi nyt vaan Espoossa ja opettaisi oppilaita Pieksämäellä ja Utsjoella. Opettaja olisi aina läsnä opetuksessa digitaalisesti. Osa opetuksesta voitaisiin pitää lähiopetuksena kiertavillä opettajilla. Osa opetuksesta voitaisiin antaa myös suoraan kotiin – vaikka erityinen läksyklubi, joka olisi henkilökohtaista kysymistä ja vastaamista varten.
Tai miksi emme yhdistä pelejä ja opetusta nykyistä lähemmin toisiinsa? Filosofi Lauri Järvilehto on yhdistänyt pelillisyyden erityiseksi ”Fun Learning” konseptiksi. Kun nykyisin luemme biologiaa, miksi emme sen sijasta ratkaisisi maailman vesiongelmaa yhdessä samanikäisten kiinalaisten ja amerikkalaisten kanssa – jälleen digitaalisen maailman avulla. Kun olemme ratkoneet vesiongelmaa, olemme samalla oppineet biologiaa.
Tai miksi emme yhdistäisi liikkumista ja oppimista. Kaikki tietävät, että liikkuessa verenkierto aivoissa vilkastuu ja oppimiskyky paranee. Silti me edelleen pääosin istutaan luokkahuoneessa masentuneena. Muutosta ei ole haluttu tehdä, vaikka suomalaiset pelintekijät ovat kehittäneet mahtavia oppimispelejä, jotka yhdistetään liikkumiseen. Ovatkohan jotkut opettajat sittenkin ”ajatuksellisia rautakankia” uudistuksille?
Eli ehdotukseni on yksinkertainen. Otetaan suomalaisessa koulu-uudistuksessa elokuun aikana ”helikopterinäkymä” ja ryhdytään puheista uudistuksiin, ennakkoluulottomasti. Vanhat jäärät saavat nyt tippua rattailta. Kaikki vanha ei välttämättä ole parempaa kuin pieni pussillinen uutta. Nyt on aika siirtyä kalvoaikakaudesta virtuaaliaikakauteen. Voimme saada vähemmällä jopa enemmän ja samalla säilyttää suomalaisen koulutusjärjestelmän huippumaineen.
Kirjoittaja Harri Jaskari on kansanedustaja (kok.)