Kotitalouksille uusia asuntolainoja 1,8 miljardia euroa

Luottolaitosten kulutusluotoista kirjaamat arvonalentumiset ovat kasvaneet.

Kotitaloudet nostivat Suomen Pankin mukaan kesäkuussa uusia asuntolainoja 1,8 miljardin euron edestä, mikä oli hieman enemmän kuin vuosi sitten vastaavaan aikaan.

Euromääräisten asuntolainojen kanta oli kesäkuun lopussa 98,9 miljardia euroa, ja asuntolainakannan vuosikasvu kaksi prosenttia.

Kulutusluottoja kotitalouksilla oli kesäkuun lopussa 16,1 miljardia euroa ja muita lainoja 17,4 miljardia euroa.

Kotitalouksien yhteenlaskettu talletuskanta oli kesäkuun lopussa 93,9 miljardia euroa, ja talletusten keskikorko 0,11 prosenttia.

Luottolaitosten luottotappiot ovat Suomen Pankin mukaan jääneet vähäisiksi viimeksi kuluneiden 12 kuukauden aikana.

Suomessa toimivien luottolaitosten yleisölle myöntämistä lainoista kirjattiin 363 miljoonaa euroa arvonalennuksia ja luottotappioita viimeisten 12 kuukauden aikana. Tämä vastaa vain 0,14 prosenttia yhteenlasketusta lainakannasta.

Kulutusluotoista kirjatut arvonalentumiset ovat kuitenkin kasvaneet 141 miljoonaa euroon, ja niiden osuus lainakannasta oli 0,87 prosenttia. Pääosa näistä arvonalentumisista tulee vakuudettomista kulutusluotoista ja tili- ja korttiluotoista.

Sen sijaan vakuudellisista kulutusluotoista ja asuntolainoista kirjattujen arvonalennusten 12 kuukauden yhteenlaskettu määrä ei ole kertaakaan ollut yli 0,05 prosenttia lainakannasta kuluvalla vuosikymmenellä.

Uusia yrityslainoja nostettiin kesäkuussa 2,1 miljardin euron edestä. Uusien lainojen keskikorko laski toukokuusta 2,18 prosenttiin. Yrityksille myönnettyjen euromääräisten lainojen kanta oli kesäkuun lopussa 88 miljardia euroa, mistä asuntoyhteisöille myönnettyjä lainoja oli 33,3 miljardia euroa.

Mainos