Ensimmäiset bussit valmistetaan yksittäiskappaleina Linkkerin omissa tuotantotiloissa Nastolassa ja Fortacon tiloissa Sastamalassa.
Sähköbussit liikennöivät jo loppukesästä Espoossa, jossa niitä on kokeiltu yli kahden vuoden ajan. Ensi vuonna sähköbusseja tulee käyttöön myös Helsingissä.
– Hankimme kaluston poikkeuksellisesti itse, sillä yksittäiskappaleina tehtyjen sähköbussien teknologiariskien sälyttäminen liikennöitsijöille olisi ollut kohtuutonta, kertoo HSL:n Liikennepalvelut-osaston johtaja Reijo Mäkinen.
Linkkerin toimitusjohtajan Kimmo Erkkilän mukaan sähköbussit ovat kokonaan alumiinisia.
– Ne ovat keveytensä ansiosta myös hyvin energiatehokkaita. Bussit ladataan pikalatauksella päätepysäkillä. Muita etuja ovat mm. päästöttömyys ja hiljaisuus, Erkkilä kertoo tiedotteessa.