Panimojuomien pakkausmerkinnät muuttuvat lauantaina 13. joulukuuta, kun Euroopan Unionin uutta elintarviketietoasetusta aletaan soveltaa.
Panimoliitto kertoo suosittaneensa jäsenyrityksilleen jo vuodesta 2005 lähtien merkitsemään ainesosaluettelon mietojen alkoholijuomien etiketteihin sekä 2008 lähtien merkitsemään etiketteihin myös elintarvikelain mukaiset ravintoarvomerkinnät. Merkinnät ovat vapaaehtoisia, sillä laissa merkintöjä ei edellytetä alkoholijuomiin.
Toimitusjohtaja Elina Ussa Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitosta arviokin, että kotimainen panimoteollisuus on edelläkävijä tuotetietojen ja ravintosisällön avoimuudessa.
– Jatkossakin kuluttaja voi tarkistaa jäsenyritystemme kotimaassa valmistetuista olutpakkauksista nauttimiensa kalorien määrän. Alkoholijuomia tulee nauttia kohtuudella ja energiamäärä on hyvä tiedostaa. Ainesosaluettelon ja energiasisällön merkitseminen alkoholijuomapakkauksiin on eurooppalaisittain poikkeuksellista, Ussa kertoo liiton tiedotteessa.
Merkintöjä ravintoarvoista ja allergiaa aiheuttavista ainesosista
Uuden elintarviketietoasetuksen muutokset koskevat allergioita tai yliherkkyyttä aiheuttavien ainesosien korostamista, merkintöjen tekstinkokoa sekä ravintoarvomerkintöjä. Panimojuomien viljaraaka-aineita sekä mahdollisesti käytettyjä sulfiitteja tulee korostaa. Tekstin vähimmäiskoko on 1,2 millimetriä.
Ravintoarvomerkintä sisältää energiasisällön sekä rasvan, tyydyttyneiden rasvojen, hiilihydraattien, sokereiden, proteiinin ja suolan määrät. Alkoholijuomiin merkintä on vapaaehtoinen ja voi rajoittua energiasisältöön.
Kaikki ravintoarvot tulee merkitä pakkaukseen, jos myynnin yhteydessä tai etiketissä esitetään ravitsemuksellinen väite. Siksi merkinnät löytyvät esimerkiksi kevyt- ja light-juomista sekä gluteenittomista oluista.
Asetuksen mukaiset muutokset tulevat Panimoliiton mukaan näkyviin vähitellen. Varastoissa olevat joulukuun puoleen väliin mennessä valmistetut tuotteet saa myydä loppuun vanhoilla merkinnöillä.