Yleisradion toimittajat FT Seija Aunila sekä TM Jukka-Pekka Heiskanen ovat tehneet teoksen, jossa käsitellään Kotiliesi -lehden kirjoittelua sotavuosien aikana.
Kirjassa erityisen vahva rooli on Alli Wiherheimolla, joka oli Suomen ensimmäisen kaupallisen naistenlehden, Kotilieden, päätoimittaja. Hän toimi lehden johdossa sen perustamisesta, vuodesta 1922 lähtien aina vuoteen 1963 saakka.
Sotavuosina Alli Wiherheimo halusi ottaa oman paikkansa Suomen maanpuolustuksessa. Lehtensä avulla hän pystyi vaikuttamaan omasta mielestään kaikkein tärkeimpään ihmisryhmään, naisiin, joiden puolesta miehet taistelivat rintamalla.
Wiherheimo oli vakaumuksellinen kristitty ja kristillisyys oli myös Kotilieden ydinarvo lehden perustamisesta lähtien, vaikka kovin isossa roolissa se ei rauhan aikana lehdessä näyttäytynyt. Talvisodan sytyttyä uskonnollisuus sai kuitenkin vahvan roolin kotirintaman hengen nostattamisessa, mikä oli tavallaan helppoa, koska elettiin aikaa, jolloin uskonto ja isänmaa olivat vahvasti ihmisten mielessä.
Alhainen syntyvyys oli Suomen vaarallisin vihollinen
Talvisodan aikaan puhuttiin yleisesti siitä, että alhainen syntyvyys oli Suomen vaarallisin vihollinen, sotilaita oli liian vähän. Wiherheimo ymmärsi, ettei pelkästään maanpuolustuksen tarpeisiin vetoaminen ollut ihmisläheisin tapa saavuttaa tavoite.
Kotiliedessä kirjoitettiin muun muassa, että monilapsisessa kodissa lapsista hioutuvat turhat särmät ja he kehittyvät paremmiksi yksilöiksi kuin vähälapsisessa kodissa. Köyhyyskään ei ollut riittävä syy olla hankkimatta lapsia. Ihanteelliseksi tavoitteeksi katsottiin kuusi lasta.
Lapsiluvun kasvattamiseen Kotiliesi ei pystynyt, vaan syntyvyys laski koko talvi- ja jatkosodan ajan ja pysytteli vuosisadan alhaisimmissa numeroissa.
Sotavuosien edetessä lukijoissa oli yhä enemmän vaimoja, joiden mies palasi kotiin arkussa. Kotiliesi huolehti kirjoituksissaan myös lapsista ja muistutti, että sankarivainajan lapsi oli sankarilapsi. Äidin tehtävä oli kätkeä oma surunsa ja omat tarpeensa, ja hänen tuli omistautua lapsilleen, tulevaisuuden kansalaisille.
Moraalinen vaatimus oli niin suuri, ettei lesken uudelleen avioitumista hyväksytty varauksettomasti, ei edes lasten ja perheen elatustarkoituksessa. Erityisen vaikeata Kotilieden oli suhtautua nuoriin lapsettomiin sotaleskiin.
Edes yksi lapsi ei aina tuntunut riittävän siihen, että naisen velvollisuus olisi täytetty. Yhden lapsen äiti jäi leskenä eräänlaiseen välitilaan: hän ei ollut täyttänyt monilapsisuuden velvoitetta eikä siten ollut pystynyt antamaan täyttä panostaan yhteiskunnan hyväksi mutta toisaalta hänen ei ollut suotavaa avioitua uudelleen.
Käytännön neuvoja
Sotavuosien aikana naisten arki oli muuttunut ankaraksi selviytymistaisteluksi ja etenkin monilapsisissa perheissä äidit joutuivat miettimään, miten ruoka riittäisi koko lapsikatraalle. Kotiliesi teki parhaansa neuvoakseen niin heitä kuin muitakin lukijoitaan.
Ylipäätään lähes kaikkia perheitä kosketti pula elintarvikkeista. D-vitamiinin puutos aiheutti riisitautia ja C-vitamiinin puutteesta johtuvasta keripukista kärsittiin yleisesti. Kotiliesi pyrki parhaansa mukaan keksimään keinoja puuttuvien ravintoaineiden turvaamiseksi.
Sotainvalidit olivat yksi kokonaisuus, johon Kotiliesi otti kantaa. Lehden toimitus painotti vaimon ymmärtävää roolia ongelmien ratkaisemisessa. Lehti joutui silti tasapainottelemaan tässä vaikeassa asiassa. Henkisesti vammautuneesta miehestä tuli kieltämättä taakka yhteiskunnalle ja myös kodille. Niin fyysistä kuin psyykkistä vammautumista piti ymmärtää, mutta fyysisen vamman kohdalla ymmärtäminen oli helpompaa. Fyysisesti loukkaantunut oli selkeämmin sankari.
Henkisesti vammautunut sotilas asetti vaimon toisenlaiseen rooliin kuin ruumiillisesti haavoittunut mies. Kotiliesi edellytti vaimolta loputonta ymmärtämystä, todellinen uskollisuus ja rakkaus pystyivät eheyttämään miehen.
Kotiliesi löysi paikkansa propagandassa
Propagandasta puhuttaessa kannattaa muistaa, ettei sitä sodan alkaessa ajateltu negatiivisena asiana. Sen merkitys oli lähempänä mainontaa tai markkinointia. Sitä ei siis pidetty asioiden vääristelynä tai nykytyyliin valeuutisina.
Käytännön pienistä asioista kirjoittava Kotiliesi löysi paikkansa propagandassa monissa asioissa paremmin kuin valtion virallinen tiedotustoiminta, sillä se tunsi lukijansa. Lehden toimitus tiesi perheenemäntien arjen ongelmat ja tarttui niihin. Myös lehden kustantaja Yhtyneet Kuvalehdet arvosti Wiherheimoa siitä, että hän kykeni kehittämään Kotiliedestä lukijoita vahvasti puhuttelevan naistenlehden sota-ajan ankarien vaatimusten keskellä.
Aunila ja Heiskanen toteavat, että kotirintamanaisia ohjeistanut voimakkaan propagandistinen kausi oli Kotiliedessä poikkeustila. Se oli harkittu tapa ottaa osaa sotaponnistuksiin. Tämä poikkeustila alkoi lehdessä samalla hetkellä, kun sota syttyi, ja se päättyi lähes yhtä nopeasti, kun sota loppui.
Seija Aunila & Jukka-Pekka Heiskanen: Kotien salainen armeija. Naiset tiukassa ohjauksessa sotavuosina. 334 sivua. Atena/Kustannusosakeyhtiö Otava.
JARKKO KEMPPI
