Keskiviikkona eduskunnassa lakiesitystä esitelleen Koskisen mukaan ehdotus sisältää useita merkittäviä muutoksia metsänomistajien valinnanvapauden lisäämiseksi oman metsäomaisuutensa hoidossa.
– Metsänomistaja voisi jatkossa päättää itse, minkä ikäisenä metsäkuvio on tarpeeksi vanha uudistettavaksi. Muutosehdotus ei kokonaisuutena muuttaisi metsiemme ikärakennetta, koska nykyisetkin kriteerit ovat hyvin väljät. Muutos toisi joustavuutta puunkorjuuseen ja mahdollistaisi esimerkiksi metsikkökuviokoon kasvattamisen tilanteissa, joissa se on taloudellisesti perusteltua, Koskinen mainitsi.
Toinen esimerkki valinnanvapauden lisäämisestä on eri-ikäisrakenteisen metsänkasvatuksen salliminen. Tämäkin muutos on merkittävä ja tuo osalle metsänomistajista uusia metsänkäsittelyvaihtoehtoja.
– Se palvelee myös metsien virkistyskäyttöä ja monimuotoisuuden ylläpitoa. Todennäköistä on, että nämä muutokset tuovat aktiivisuutta metsien hoitoon, Koskinen arvioi.
Lakimuutoksen tavoitteena on myös vähentää tarpeetonta yksityiskohtaista säätelyä. Ehdotus keventäisi hallintoa ja mahdollistaisi julkisten resurssien kohdentamisen nykyistä enemmän neuvontaan ja tehostamaan metsien hyvää hoitoa ja käyttöä.
– Vaikka metsien hyödyntämisen vaihtoehtoja ehdotetaan lisättäväksi, metsätalouden taloudellisesta, ekologisesta ja sosiaalisesta kestävyydestä ei lakiesityksessä tingitä. Metsälailla säädetään entistä selkeämmät rajat metsien hyödyntämiselle, jotta talousmetsien hoidon ja käytön kestävyys turvataan, Koskinen painotti.
Metsien uudistamisvelvoite säilyy ja laissa säädetään selkeästi, milloin sen katsotaan täyttyneen. Lakiehdotuksen eräänä tavoitteena on myös selkiyttää säädöksiä. Hallitusohjelman mukaisesti lain uudistamisessa turvataan niin luonnon monimuotoisuus ja monikäyttöisyys kuin kansantalouden, puunkäyttäjien ja metsänomistajan edut.
– On kuitenkin tärkeä muistaa, että metsälaki ei ole ainoa instrumentti metsien monimuotoisuuden turvaamisessa. Metsälaki, luonnonsuojelulaki ja vapaaehtoiset mekanismit huolehtivat yhdessä Suomen metsien ekologisen tilan säilymisestä. Metsälain tavoitteena on omalta osaltaan huolehtia nimenomaan talousmetsien käsittelyn kestävyydestä, Koskinen korosti.