Tiistaina illalla Taloussanomat julkaisi hätkähdyttävän uutisen, jonka mukaan ”maailman suurin kauppaketju Wal-Mart on päättänyt auttaa hätää kärsiviä ihmisiä järjestämällä ruokakeräyksen – sen omille työntekijöille”.
Tuon jutun mukaan ruokakeräys järjestettiin Clevelandin kaupungissa Ohiossa ja se toteutettiin vetoamalla liikkeen asiakkaisiin seuraavalla tavalla: ”Olkaa hyvä ja lahjoittakaa ruokatarvikkeita tähän, jotta pulaa kärsivät työntekijät voivat nauttia kiitospäivän ateriasta.” Näin luki keräyslaatikoiden vieressä Wal-Mart -liikkeen sisällä.
Wal-Mart on ”päässyt” maailmalla suuren yleisön tietoisuuteen, ja erityisesti globaalin ammattiyhdistysväen keskuudessa, yrityksenä, jolla on rajun kielteinen suhtautuminen ammatilliseen järjestäytymiseen ja palkansaajien edunvalvontaan. Yhtiön toimintapolitiikkana on ollut, että ammattiyhdistystoiminnasta ”saastuneet” kauppaliikkeet suljetaan.
Yhtiö on tunnettu maailmanlaajuisesti kansainvälisen työjärjestö ILO:n järjestäytymisvapautta säätelevien sääntöjen loukkauksista ja nälkäpalkoistaan. Wal-Mart maksaa palkkaa, jonka varassa työntekijät eivät – vaikka tekevät kokoaikaista työtä – voi tulla toimeen. Puhumattakaan osa-aikaisista ihmisistä.
Uutisen mukaan ”Wal-Mart teki 15,7 miljardia dollaria (noin 11,6 miljardia euroa) voittoa viime vuonna.”
Suomessa järjestäytymisvapaus on taattu perustuslailla, niin palkansaajille kuin työnantajille. Suomalaiset vähimmäistyöehdot määräytyvät kullakin alalla solmittavan työehtosopimuksen kautta.
Tämän viikon alussa emo-Finnairin työehtokiistojen tultua ratkaistuksi valtakunnansovittelijan sovintoesityksellä, Finnairille ateriapalveluja tuottavan LSG- yhtiön tilanne jäi ratkaisematta, kun yhtiö ei hyväksynyt sovintoesitystä.
LSG:n tapauksessa on kyse siitä, että Finnair ulkoisti saksalaisen Lufthansan pääosin omistamalle yhtiölle Finnairin lentokoneisiin toimitettavan ateriapalvelun. Tämä yhtiö liittyi – Suomen perustuslaissa turvatun – järjestäytymisvapauden takaamalla tavalla Majoitus- ja ravitsemisalan työnantajaliiton jäseneksi.
Uuden työnantajaliiton jäsenyyden myötä yhtiö ilmoitti Ilmailualan Unioniin ja Ammattiliitto Prohon kuuluville työntekijöille ja toimihenkilöille, että jatkossa noudatetaan uuden työnantajaliiton ja Palvelualojen ammattiliiton PAMin solmimaa työehtosopimusta. Tämä olisi johtanut LSG:n henkilökunnan osalta noin 20 prosenttia ansiotason laskuun.
Tätä LSG:n henkilöstö ja niiden ammattiliitot eivät hyväksyneet. IAU:n tai Pron jäsenet eivät vaihtaneen ammattiliittoaan, työnantaja sen sijaan niin teki. Liittojen jäsenillä oli laillinen oikeus lakolla puolustaa oikeuttaan aikaisempiin ansioihin. AKT:n ja muiden ammattiliittojen jäsenillä oli laillinen oikeus antaa tukensa IAU:n ja Pron jäsenten vaatimuksille.
Tässä tilanteessa Elinkeinoelämän Keskusliitto ryntäsi raivoissaan kritisoimaan ammattiliittojen ylimitoitettuja toimenpiteitä LSG:n työntekijöiden tueksi ja vaati lainsäädännön muuttamista tukityötaisteluiden kieltämiseksi.
Eihän vaan EK:n tavoitteena ole Wal-Martin -mallinen yhteiskunta, jossa suuret voitot omistajille taataan ”ruokakeräyksillä” palkansaajille, eihän?
Kirjoittaja Antti Rinne on Ammattiliitto Pron puheenjohtaja.