Koronavirus leviää todennäköisesti vielä vähintään 18 kuukaudesta kahteen vuoteen, arvelevat asiantuntijat. Virus leviää todennäköisesti niin kauan, että 60–70 prosenttia väestöstä on saanut tartunnan, arvioi pandemian asiantuntijoista koottu ryhmä torstaina julkaistussa raportissa. Asiasta uutisoi CNN.
– Pandemia ei tule menemään ohitse ennen kuin se on tartuttanut 60–70 prosenttia ihmisistä, Mike Osterholm Minnesotan yliopistosta arvioi.
Tuore raportti eroaa arvioidensa perusteella aiemmista asiantuntijoiden lausunnoista. Raportin mukaan laumaimmuniteetin saavuttaminen tulee kestämään noin 18-24 kuukautta. Pidemmän itämisjakson, oireettomamman leviämisen ja korkeamman tartuttavuusluvun takia koronavirus leviää asiantuntijoiden mukaan helpommin kuin esimerkiksi flunssa.
– Korkean tartuttavuusluvun takia yhä useamman ihmisen on saatava tartunta ja sitä kautta immuniteetti ennen pandemian päättymistä. Viimeisimpien pandemioiden perusteella voidaan arvioida, että leviäminen tulee kestämään todennäköisesti vielä 18–24 kuukautta, asiantuntijat arvioivat raportissa.





