Koronavirus aiheutti vuonna 2020 enemmän kuolemia kuin muu tarttuva tauti yli sataan vuoteen. Näin toteaa raportissaan Britannian tilastokeskus Office for National Statistics.
Yli 140[nbsp]000 ihmistä on kuollut Britanniassa koronavirukseen, raportissa todetaan. Muihin tarttuviin tauteihin kuoli viime vuonna 4[nbsp]400 ihmistä.
Vastaavia kuolinlukuja pitää hakea vuodelta 1918, jolloin espanjantautiin kuoli Englannissa ja Walesissa noin 90[nbsp]000 ihmistä. Tätä edeltävinä vuosina 1900-luvun alussa vuosittaiset kuolinluvut olivat järjestään korkeammat kuin vuonna 2020.
Suomessa kuoli espanjantautiin arviolta 20[nbsp]000 ihmistä. Koronaan on toistaiseksi kuollut Suomessa noin 800 ihmistä.
Koronavuosi ylittää Britanniassa myös vuoden 2007 kuolinluvut. Tuolloin 8[nbsp]200 ihmistä kuoli maassa tartuntatauteihin, joihin sinä vuonna toi lisänsä aivan erityinen bakteeritauti.
Britannian tilastokeskus toteaa, että koronan vuoksi tehohoitoon on joutunut enemmän aikuisväestöä kuin normaalitalvina. Tammikuun viimeisellä viikolla vuonna 2021 tehohoitopotilaita oli maassa noin 5[nbsp]000. Vuonna 2020 vastaava luku oli 3[nbsp]000. Helmikuussa tehohoitopotilaiden määrä putosi, mutta se oli silti korkeammalla kuin helmikuussa keskimäärin.