Kerrotaan, että New Yorkin osavaltion kuvernööri Andrew Cuomo kutsui koronavirusta ”suureksi tasa-arvoistajaksi”. En voisi olla enempää eri mieltä. Päinvastoin COVID-19 vaikuttaa kylvävän valtavaa epätasa-arvoa – niin jo ennestään suurten elintasoerojen USA:ssa kuin hyvinvointiyhteiskunta Suomessa.
New Yorkissa suurin osa tartunnoista ja tartunnan aiheuttamista kuolemista on keskittynyt kaupunginosiin, joiden asukkaista iso osa kuuluu etniseen vähemmistöön. Tilanne on sama muuallakin Yhdysvalloissa. Virus ei ehkä biologisesti tunne rajoja, mutta pandemia runtelee silti paljon vakavammin jo ennestään yhteiskunnan heikompiosaisia.
Pienipalkkaisissa sinikaulusduuneissa on mahdotonta jäädä etätöihin eikä julkista verovaroin kustannettua terveydenhuoltoa ja muuta turvaverkkoa juurikaan ole. Osalta työpaikka on jo mennyt – ehkä pysyvästikin. Mikäli työttömyyshakemusten määrä USA:ssa nousee pääsiäisen jälkeisellä viikolla ennakoituun 20 miljoonaan, tähän valtavaan joukkoon mahtuu paljon inhimillistä hätää.
Suomessakin koronakriisistä kärsivät eniten jo alun perin muita heikommassa asemassa olevat. Hauraat ikäihmiset tai kroonisesti sairaat, joilla on muita korkeampi riski vakaviin terveysongelmiin ja jopa koronan aiheuttamaan kuolemaan. Pienipalkkaisissa palvelualan tehtävissä toimivat työntekijät, joiden työpaikkoihin rajoitustoimenpiteet iskevät välittömästi ja kaikkein rajuimpina. Päihdeongelmaiset aikuiset ja päihdeperheissä ja väkivallan uhan alla arkeaan elävät lapset, joiden hätä helposti jää neljän seinän sisään piiloon.
On surullista, miten korona vaikuttaa eri tavoin yhteiskunnan juopia lisäävästi. Hyväosaisilla menee entistä paremmin ja huono-osaisilla huonommin. Lahjakkailla lapsilla etäopiskelu sujuu, tukea tarvitsevilla lapsilla ja nuorilla tilanne on täysin eri. Onnellisissa parisuhteissa ja perheissä tällainen kotoilun aika on ihanaa, huonoissa kotiympäristöissä tilanne on entistä huonompi. Tässä voi käydä jopa niin, että hyväosaiset perheet, joilla sattuu olemaan lahjakkaita lapsia ja vakaa parisuhde vain vahvistuvat muutaman kuukauden karanteenissa, kun taas jo ennestään vaikeissa olosuhteissa elävät perheet ja etenkin lapset kärsivät tästä muutaman kuukauden vaiheesta potentiaalisesti lopun elämäänsä.
Lomautuksista ja enintään muutaman kuukauden jatkuvista työttömyysjaksoista kyllä aikuinen, työkykyinen ja työikäinen ihminen selviää. Mutta entä lapsi, joka ehkä tippuu kotikoulussa muiden kyydistä tai joka joutuu kuukausia selviämään arjessaan ilman yhtään lämmintä ateriaa? Vaikutukset voivat vaikuttaa koko tulevaan elämän kulkuun ratkaisevasti.
Rajoitustoimenpiteet ovat välttämättömiä ihmisten terveyden suojelemiseksi, tätä ei kukaan kiistä. Niillä on kuitenkin suuri hintalappu.
Pandemian välittömät talousvaikutukset Suomen kansantalouteen tunnetaan jo varsin hyvin. Jokainen kuukausi rajoituksia vie Suomen BKT:sta kaksi prosenttia, arvioi valtiovarainministeriö. EVA:n ekonomisti Sanna Kurrosen mukaan jokainen karanteeniviikko maksaa menetettynä arvonlisänä arviolta yli miljardin. Sekin tiedetään, että viruksen leviäminen on saatava hallintaan, jotta talouden toipuminen voi alkaa. Terveet sekä tartunnan saaneet, mutta siitä jo toipuneet työntekijät on saatava mahdollisimman pian takaisin töihin.
Mutta mitä ovat kriisin sosiaaliset kustannukset, tätä on vielä liian varhaista arvioida. Mitä hyvinvointiyhteiskunnallemme tapahtuu akuutin kriisin jälkeen? Saavatko kriisikuukausina kelkasta pudonneet yhteiskunnalta tarpeeksi tukea selvitäkseen? Riittävätkö edes massiiviset tukitoimenpiteet estämään konkurssidominon ja massatyöttömyyden?
Valtava velanotto saa joka tapauksessa hyvinvointijärjestelmämme natisemaan liitoksissaan. Edessä on verojen kiristymistä, kasvavia palvelumaksuja, mutta todennäköisesti myös sosiaalisten tulonsiirtojen pienenemistä ja mahdollisesti universaalien palvelujen saatavuuden rajoittamista vain heille, jotka yhteiskunnan kustantamia palveluja kipeimmin tarvitsevat. Toisaalta mikäli taloudellinen taantuma jatkuu pidempään, työttömyys kasvaa ja ajaa kotitalouksia velkaongelmiin.
Tilanne voi johtaa koko yhteiskunnan tasolla isoihin muutoksiin, jotka ovat osin kauhistuttavia. Pahimmillaan voi olla, että näin suuri eriytyminen kansakunnassa johtaa myöhemmin suureen poliittiseen epävakauteen ja fasististen arvojen esiinmarssiin.
Tulevaisuudentutkija Elina Hiltunen toteaa Keskipohjanmaa -lehden artikkelissa (11.4.2020), että pahinta olisi, jos suomalaisen keskiluokan turvallisuuden tunne romahtaa. ”Äänensävyt jyrkkenevät ja kriisi käperryttää maatamme sisäänpäin. Kyräilemme ja kadehdimme heitä, joita kriisi ei ole kärventänyt niin lujaa”, Hiltunen ounastelee. Tällainen kateuden ilmapiiri on mustaa multaa populismille. Toisaalta samassa lehdessä professori Mika Pantzar ounastelee, että seurauksena saattaa olla koko julkisen talouden massiivinen uudelleenjärjestely, johon kuuluu muun muassa sosiaaliturvan muuntuminen kansalaistuloksi.
Poliittisilla päättäjillä niin hallituksessa kuin oppositiossakin on edessään vaaran vuosia. Jos joskus, niin nyt politiikan arvo- ja linjavalinnoilla on merkitystä.
