Koronapotilas karkasi sairaalasta – vankeus uhkaa

Poliisi on julkaissut kuvan jo yli vuorokauden karkuteillä olleesta potilaasta.

Hong Kongissa poliisi etsii jo toista vuorokautta sairaalaeristyksestä karannutta koronapotilasta, kertoo South China Morning Post. Miestä uhkaavatkin nyt koronan lisäksi sakot, sekä jopa kahden kuukauden vankeusrangaistus.

63-vuotias Li Wan-keung oli jo ennen karkaamistaan vaatinut vakuuttelua suostuakseen hoitoihin ja testeihin, mutta hän ei osoittanut epänormaalin käytöksen merkkejä ennen pakenemistaan. Karkaaminen onnistui toisella yrityksellä.

Sairaalan mukaan potilas poistui eristysosastolta, juoksi portaat alas ja katosi ennenkuin hänet saatiin kiinni. Sairaalan henkilökunta ei myöskään voinut lähteä jahtaamaan häntä omissa suojavarusteissaan niiden mahdollisen tartuttamisriskin vuoksi. Kysymyksiä on kuitenkin herättänyt se, ettei sairaalan vartija ollut paikallaan, eikä videovalvontalaitteisto nauhoittanut kuvaa.

Hong Kongin yliopiston mikrobiologian tohtori Ho Pak-leungin mukaan potilailla tulisikin olla seurantarannekkeet, jotka hälyttäisivät heidän poistuessaan heille tarkoitetuista tiloista. Paenneen potilaan vaarana on tartuttavuus, sillä esimerkiksi Lin virusarvot olivat pakohetkellä korkealla.

Viranomaisilla ei ole vielä tietoa minne Li olisi voinut mennä. Poliisi on julkaissut kuvan miehestä, jotta hänet löydettäisiin. Paetessaan hän tosin käytti myös kirurgista maskia.

 

Mainos