Monet kääntävät viruskamppailussa valoisan optimistisesti katseensa teknologian suuntaan. Monenlaisia ehdotuksia tehdään – ja lisää on tulossa.
Hyvää tarkoittavat tumpelot ja touhopetterit ovat hössötyksellään pikemminkin vaikeuttamassa kuin helpottamassa tilannetta. Liian harvat tajuavat, että itseraportointiin perustuvat järjestelyt ovat epäluotettavia. Siksi pelkästään niiden perusteella ei pidä tehdä mitään käytännön johtopäätöksiä.
Jos mielipidetiedustelu perustuu siihen, että vastaajat itse valikoituvat vastaajiksi, tuloksia on syytä tulkita hyvin varovasti verrattuna tilanteeseen, jossa vastaajat joutuvat vastaajiksi sattumoisin. Ellei otos ole edustava satunnaisotos populaatiosta, se on vino. Jos tutkimusaineisto ei ole edustava, se tuottaa vinoutuneita tuloksia. Itsevalinta tuottaa vinoutuneen otoksen.
Vastaajaotoksen on syytä olla satunnaisesti koostunut ollakseen koko väestöä edustava. Jos vain jollakin tavalla aktiiviset ilmoittautuvat vastaajiksi, he eivät määritelmän mukaan voi edustaa koko väestöä, siis myös passiivisia.
Tilastotieteen oppikirjoissa esitetään usein varoittavana esimerkkinä otosvinoumasta johtuvasta virhepäättelystä vuoden 1936 USA:n presidentinvaalin lopputulosta koskeva Literary Digest -viikkolehden ennuste. Lehti ennusti republikaani Alf Landonin maanvyörymävoittoa. Vaalit voitti kuitenkin Franklin D. Roosevelt saaden peräti 62 % annetuista äänistä ja voittaen kaikissa osavaltioissa paitsi Mainessa ja Vermontissa. Lehti harhautui, koska oli käyttänyt mm. tilaajaluetteloaan, puhelinten ja autojen omistajatietoja otoksensa kokoamiseen. Aineisto yliedusti republikaaneja ja aliedusti demokraatteja.
Itseraportointijärjestelyjen on perustuttava vapaaehtoisuuteen. Tämä johtaa varmuudella niihin ongelmiin, joihin tutustutaan jo tilastotieteen peruskursseilla: Jos otos on vino, niin ovat siitä saatavat tuloksetkin.
Mielipidemittauksissa kato on kasva ongelma. Tällöin vastaajista ei voida tietää, edustavatko he koko väestöä, siis myös niitä, jotka eivät vastanneet.
Terveyskyselyissä otos voi vinoutua lukuisista syistä. Tyypillinen virhe on, että jotkin vastaajat luulosairaasti liioittelevat oireitaan, jolloin tuloksena on vääriä positiivisia, siis tapauksia, joissa vastaaja väittää hänellä olevan oireet x, y ja z, vaikka hänellä ei todellisuudessa niitä olekaan, ainakaan raportoidussa laajuudessa tai ilmoitetulla intensiteetillä.
Hyvin on tiedossa myös se, että osa vastaajista vähättelee oireitaan. Tämä puolestaan voi johtaa sairauden aliraportointiin eli vääriin negatiivisiin.
Ongelmatyyppejä on siten kaksi: osa terveistä väittää itseään sairaiksi, vaikka eivät ole (luulosairaat) – ja osa sairaista väittää itseään terveiksi, vaikka eivät ole (vähättelijät).
Älypuhelimiin ehdotetaan ladattaviksi mitä merkillisimpiä sovelluksia. Edustavatko lataajat koko sitä väestöä, josta ollaan kiinnostuneita? Tästä ei ole mitään takeita. Eihän kaikilla edes ole älypuhelimia. Osa ei halua, esim. tietoturvasyistä tai mukavuudenhaluaan ladata mitään ylimääräisiä sovelluksia.
Kontaktienkartoitussovelluksia on jo käytetty esimerkiksi Kiinassa, kun on päätetty esimerkiksi liikunnan rajoituksista ja niiden höllentämisestä. Mobiiliteknologiaa käytetään jäljittämään ihmisiä, joilla uskotaan olevan koronavirus ja niitä, joita he ovat tavanneet.
Tähän on käytössä kaksi teknologiaa. Toinen perustuu Bluetooth-ratkaisuihin ja toinen GPS-teknologiaan. Jälkimmäisen käyttäminen on kiellettyä useimmissa demokratioissa. Sen sijaan edellisiä on kansanvalloissakin laillista käyttää.
Kontaktienjäljityssovellus seuraa henkilön älypuhelimen liikkeitä. Tällöin sovellus voi ilmaista oireistaan ilmoittaneen henkilön lähestymisestä. Henkilö on siis itse ilmoittanut saaneensa positiivisen testituloksen tai omaavansa tiettyjä oireita. Puhelin voi myös varoittaa, jos tällainen mahdollisesti sairastunut ihminen on viettänyt tietyn ajan älypuhelimen läheisyydessä.
Terveysasioissa ei ole luottaminen ihmisten omiin ilmoituksiin. Siksi pelkästään niiden perusteella ei pidä tehdä käytännön järjestelyjä.
On pöljää luottaa teknologiayrityksiin, jotka ovat jääneet kiinni datansa väärinkäyttämisestä. Tässä ei tarvitse nimetä näitä teknologiayrityksiä, mutta on aika turvallista olettaa, että kaikki suuret teknologiayritykset ovat tässä suhteessa epäluotettavia. Ainakaan emme voi tietää, mihin kaikkeen dataa tulevaisuudessa käytetään.
