Verkkouutiset

Korona oli Ruotsin kolmanneksi yleisin kuolinsyy vuonna 2020

Ruotsin ylikuolleisuus oli naapureihin verrattuna suurta, tuore raportti toteaa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Koronavirus oli Ruotsin kolmanneksi yleisin kuolinsyy vuonna 2020, uutisoi Expressen. Asia selviää Ruotsin sosiaalihallituksen laatimasta koronakuolleisuutta käsittelevästä raportista. Koronaa yleisempiä kuolinsyitä olivat vain sydän- ja verisuonisairaudet sekä syöpä.

Maan kansanterveysviranomaisen perjantaisten tietojen mukaan Ruotsissa on pandemian aikana menehtynyt 14 158 henkilöä.

– Ylikuolleisuus nousi pandemian seurauksena. Keväällä 2020 meidän ylikuolleisuutemme oli korkeampaa kuin Euroopassa, mutta kesän jälkeen se oli keskimääräistä alempi, sosiaaliministeri Lena Hallengren totesi lehdistötilaisuudessa perjantaina.

Ruotsin ylikuolleisuus oli vuonna 2020 kolme prosenttia, Hallengren totesi SVT:n mukaan. Pohjoismaisten naapureiden lukuja Hallengren kuvaili ”alikuolleisuudeksi”.

Ylikuolleisuus ei ole kuitenkaan ainoa tapa mitata pandemian vaikutusta, ministeri korosti, ja raportin tietoja on pidettävä alustavina.

Kuva Ruotsin ylikuolleisuudesta tarkentunee vielä tulevaisuudessa, kunhan eurooppalaiset tilastot saadaan ajan tasalle.  Kansainväliset vertailut ovat kuitenkin haastavia, sosiaalivirasto painottaa, sillä eri maat rekisteröivät koronakuolemia eri tavoin.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)