Verkkouutiset

Korona ajanut lapsiperheitä ahdinkoon – ruoka-avulle kova tarve

Koronaviruksen aiheuttama poikkeustilanne on vaikuttanut laajamittaisesti lapsiperheiden talouteen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Pelastakaa Lapset -yhdistys käynnisti maaliskuussa 2020 uuden ruoka-avustushankkeen auttaakseen koronakriisin takia ahdinkoon joutuneita lapsiperheitä.

Täysin lahjoitusvaroihin tukeutuvassa ruoka-avustushankkeessa on jaettu lapsiperheille 70 euron lahjakortteja ruokakauppaan. Avulle on ollut suurta tarvetta ympäri Suomen.

– Avun tarpeen ja antamisen mittakaava yllätti meidät. Olemme jakaneet lahjoitusten turvin ruoka-apua viimeisen 1,5 vuoden aikana jo yli miljoonalla eurolla. Tukea on tänä aikana saanut yli 10000 perhettä ja lähes 27000 lasta. Osalla perheistä heikko taloustilanne on pitkittynyt ja heille on myönnetty avustusta useamman kerran, kertoo Pelastakaa Lasten lapsiköyhyysasiantuntija Aino Sarkia.

Hänen mukaansa ruoka-avulla on ollut suuri merkitys paitsi perheiden taloudelliseen selviytymiseen, myös perheiden hyvinvointiin ja jaksamiseen tänä erittäin haastavana poikkeusaikana.

– Olemme todella kiitollisia kaikille yksityishenkilöille ja yrityksille, joiden myöntämien lahjoitusten ansiosta olemme voineet tukea perheitä ja lapsia yli miljoonalla eurolla. Ruokatukea ovat jakaneet aluetoimistojemme lisäksi lähes 60 vapaaehtoisvoimin pyörivää paikallisyhdistystä yhdessä kumppaneidensa kanssa. Heille jokaiselle kuuluu lämmin kiitos avun perille viemisestä, Sarkia sanoo.

Avulle kova tarve

Jo ennen koronakriisiä arvioitiin, että Suomessa elää yli 120000 lasta vähävaraisissa perheissä. Määrän arvioidaan kasvaneen koronakriisin myötä. Osa lapsiperheistä tarvitsee apua elämän perusasioissa, kuten ruoan ja taloustarvikkeiden ostoon.

Ruokalahjakortteja jakavista paikallisyhdistyksistä eri puolilla maata kerrotaan, että avulle on edelleen kova tarve.

Yhdistyksen mukaan heiltä tukea saaneisiin on kuulunut niin yksinhuoltajia, työttömiä, lomautettuja, sairaseläkeläisiä, vammaisten lasten vanhempia kuin suurperheitäkin.

Pelastakaa Lasten mukaan koronakriisistä selviytyminen edellyttää toimenpiteitä ja investointeja valtiolta ja kunnilta. Kriisi on aiheuttanut lomautuksia, työttömyyttä ja haasteita eri ammattialojen ja yrittäjien toimintaedellytyksiin.

– Hallituksen työllistämistoimien lykkäämisellä on merkittäviä vaikutuksia monen lapsiperheen elämään ja toimeentuloon. Kuntien työllisyyskokeilut helpottavat toivottavasti pitkään työttömänä olleiden ja nuorten työllistymistä. Tämä kaikki vaatii tulevina vuosina valtion ja kuntien tiivistä yhteistyötä, sanoo Pelastakaa Lasten erityisasiantuntija Tiina-Maria Levamo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)