Korkeakoulutetut sijoittavat muita aktiivisemmin

Danske Bank ja korkeakoulutettujen keskusjärjestö Akava syventävät yhteistyötään sijoittamiseen ja säästämiseen.

Korkeakoulutetut ovat muuta väestöä aktiivisempia sijoittajia. Danske Bankin Taloudellinen mielenrauha -tutkimuksen mukaan suomalaisista 36 prosenttia sijoittaa osakkeisiin tai muihin arvopapereihin. Korkeakoulutetuilla sama osuus on 54 prosenttia.

Danske Bankin tuoreen kyselytutkimuksen mukaan korkeakoulutetuista aikoo sijoittaa osakkeisiin vuonna 2019 lähes neljännes, kun muun väestön osalta osuus on 16 prosenttia. Rahastoihin korkeakoulutetuista aikoo sijoittaa kolmannes, kun muun väestön osalta osuus on 24 prosenttia.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Pitkäaikainen säästäminen ja sijoittaminen ovat hyviä keinoja varautua piteneviin työuriin, jotka tulevat vaatimaan myös lisäkoulutusta uran aikana.

Danske Bankin Taloudellinen mielenrauha -tutkimuksen mukaan 35 prosenttia korkeakoulutetuista on valmis opiskelemaan lisää.
Korkeakoulutetut ovat myös muuta väestöä valmiimpia muuttamaan toiselle paikkakunnalle työpaikan perässä.

Korkeakoulutetut ovat luottavaisempia oman taloutensa suhteen kuin muu väestö. Silti 22 prosenttia korkeakoulutetuista miettii viikoittain rahojensa riittämistä.

Sopivat sijoituspalvelut helposti

Danske Bank ja korkeakoulutettujen keskusjärjestö Akava syventävät yhteistyötään sijoittamiseen ja säästämiseen. Aiemmin Danske Bank on tarjonnut etuja akavalaisten liittojen vastavalmistuneille ja liittojen jäsenille asuntolainaa erikoismarginaalilla.

Poimintoja videosisällöistämme

– Kaksi ensimmäistä etukokonaisuutta ovat saaneet erinomaisen vastaanoton jäsenistömme keskuudessa. Asuntolainaedut ja vastavalmistuneiden etupaketti ovat edelleen pysyviä jäsenetuja.

– Liittojemme jäsenille räätälöidyt uudet säästämisen ja sijoittamisen palvelut ovat hyvä lisäys, jota hyödyntää alkuvaiheessa 31 liittoamme. Jäsenetujen kehittämisessä on tehty laajaa tutkimus- ja tuotekehitystyötä liittojen sekä Danske Bankin asiantuntijoiden kanssa, toteaa johtaja Risto Kauppinen Akavasta.

Danske Bankin maajohtaja Leena Vainiomäen mukaan yhteistyö perustuu tutkimustietoon.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Tässä yhteistyössä ei ole kyse vain eduista vaan pitkäjänteisestä kumppanuudesta. Rakennamme yhdessä Akavan ja sen jäsenliittojen kanssa tutkimukseen ja palvelumuotoiluun perustuvia palveluita, jotka helpottavat asiakkaidemme elämää.

Danske Bankin tutkimuksen perusteella osa korkeakoulutetuista kokee sijoittamisen vaikeaksi ja epäilee tietotasonsa riittävyyttä, ja yli puolet korkeakoulutetuista toivoo saavansa sijoittamiseensa neuvontaa.

– Nyt lanseerattavien etujen ansiosta korkeakoulutetut voivat valita juuri itselleen sopivat sijoituspalvelut helposti ja edullisemmin – olivatpa sitten jo aktiivisia sijoittajia tai vasta sijoittamisen aloittamista harkitsevia, Vainiomäki toteaa.

Mainos