Korkeakouluopiskelijoiden päihteiden käyttö vähentynyt, mielenterveysongelmia paljon

Opiskelijat käyttävät entistä vähemmän päihteitä. Raittiiden yliopisto-opiskelijoiden osuus on kaksinkertaistunut vuodesta 2000.

Alkoholinkäyttö on vähentynyt etenkin miehillä. Sosiaaliset paineet alkoholinkäyttöön ovat kuitenkin ennallaan. Alkoholittoman juoman valinta herättää edelleen huomiota. Sekä päivittäinen että satunnainen tupakointi on vähentynyt, mutta nuuskan käyttö on vähitellen yleistynyt.

Kaikista opiskelijoista viidesosa oli kokeillut tai käyttänyt jotakin huumetta, lääkkeitä tai alkoholia ja lääkkeitä yhdessä päihtymistarkoituksessa. Huumeiden käyttö ja kokeilu yleistyi yliopisto-opiskelijoilla vuodesta 2000 vuoteen 2008 asti, mutta on sen jälkeen palautunut aiemmalle tasolle.

Tiedot selviävät Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön toteuttamasta Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimuksesta 2016. Tutkimuksen kohdejoukkona olivat alle 35-vuotiaat perustutkintoa suorittavat yliopisto- ja ammattikorkeakouluopiskelijat.

Mielenterveyden ongelmat runsaita

Mielenterveyden ongelmat ovat opiskelijoilla yhä runsaita. Diagnosoidun masennuksen ja ahdistuneisuushäiriöiden osuus on lisääntynyt merkittävästi vuodesta 2000 alkaen.

Tutkimukseen vastaajista vain 66 prosenttia koki henkisen hyvinvointinsa hyväksi tai erittäin hyväksi. Vastanneista 30 prosenttia koki psyykkisiä vaikeuksia.

Yleisimpinä ongelmina oli jatkuvan ylirasituksen kokeminen, itsensä kokeminen onnettomaksi ja masentuneeksi, tehtäviin keskittymisen vaikeus sekä valvominen huolien takia. Opiskelijoista 33 prosenttia koki runsaasti stressiä. Yleisimmin stressiä aiheutti esiintyminen ja vaikeus saada otetta opiskelusta.

Opiskeluasioiden murehtiminen oli tavallista. Neljännes opiskelijoista murehti opiskeluasioitaan paljon vapaa-aikanaan. Naiset kokivat yleisemmin opiskelu-uupumista kuin miehet.

Opiskelijamiehistä 36 prosenttia ja -naisista 26 prosenttia oli ylipainoisia. Ylipaino oli ammattikorkeakouluopiskelijoilla yleisempää kuin yliopisto-opiskelijoilla. Ylipainoisuus on edelleen yleistynyt ammattikorkea-kouluopiskelijoilla ja yliopistojen naisopiskelijoilla, mutta yliopistojen miehillä kääntynyt laskuun.

Mainos