Aiemmin opintotukitehtäviä on hoidettu myös korkeakouluissa.
Korkeakoulujen ja Kansaneläkelaitoksen työnjako opintotukiasioissa muuttuu, kun opintotukilautakuntien tehtävät siirtyvät vuoden vaihteessa Kansaneläkelaitokselle. Opiskelijan henkilökohtaisesta palvelusta opintotukiasioissa vastaa jatkossa Kela.
Oppilaitosten tehtävänä on antaa yleisneuvontaa ja opintotukiasioiden käsittelyssä tarvittavia tietoja. Suurin osa opintotukilautakuntien tehtävistä on liittynyt opintojen edistymisen seurantaan.
Eduskunnan hyväksymään lakiin sisältyy lausuma, jossa se edellyttää, että Kansaneläkelaitoksen toiminnassa varmistetaan, että opiskelijoilla on saatavissa henkilökohtaisesti tarvitsemansa asiantunteva opintotukineuvonta riittävän helposti ja ilman ylimääräisiä kuluja.
Niin ikään Kansaneläkelaitoksen toiminnassa on varauduttava nykyisen opintotukilautakuntajärjestelmän vaatimaan työmäärään ja asiantuntemukseen.
Yliopistojen ja Kansaeläkelaitoksen sopimustenvaraisten tehtävien osalta opintotuen toimeenpano on sovittu jo aiemmin siirrettäväksi Kansaneläkelaitokselle, mikä vähentää korkeakoulujen opintotukityötä.