Kaksinkertaisesta korkeakoululaitoksesta pitäisi ammattikorkeakoulujen rehtoreiden mielestä voida siirtyä joustavampiin rakenteisiin. Korkeakoululaitosta ei tulisi jakaa kahteen eri sektoriin tuotettavien tutkintojen mukaan, vaan yhteiskunnan voimavaroja säästävät yhteistyörakenteet tulee sallia.
Suomeen pitäisi rehtoreiden mielestä voida muodostaa korkeakouluja, joissa tuotetaan sekä tieteellisesti suuntautuneita tutkintoja että ammatillisesti painottuvia korkeakoulututkintoja
Ammattikorkeakoulujen rehtorit painottavat, että ratkaisu korkeakoulusektorin menestykseen ei löydy yliopistolaitoksen ja ammattikorkeakoulujen työnjaosta, jossa ammattikorkeakoulut tuottaisivat kandidaattitasoisen koulutuksen ja yliopistot maisteri- ja tohtorikoulutuksen.
– Korostamme, että kaikilla korkeakouluilla profiilista riippumatta tulee jatkossakin olla koulutustehtävän lisäksi yhteiskuntaa uudistavaa tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaa, jotta koko Suomen tasapuolinen kehitys voidaan turvata, toteaa Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry.