Korkeakoulujen kevään yhteishaussa yli 151 000 hakijaa

Tämän kevään yhteishaun hakijamäärä pysyi viime kevään lukemissa, hakijoita oli 151 600.

Aiempien vuosien tapaan hakemuksen täyttäminen jäi monilla viime hetkeen. Viimeisenä hakutuntina jätettiin 2 700 hakemusta, kertoo Opetushallitus.

Aloituspaikkoja on tarjolla suunnilleen saman verran kuin viime keväänä. Noin 49 300 aloituspaikasta vähän yli puolet on ammattikorkeakouluissa.

Vaikka yhteishaun aloituspaikoista on vajaa 20 prosenttia yliopistojen maisterikoulutusten ja ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon koulutusten aloituspaikkoja, on suurin osa yhteishaun koulutuksista edelleen suunnattu toisen asteen tutkinnon suorittaneille.

Korkeakoulujen on varattava näissä koulutuksissa suuri osa aloituspaikoista ensimmäistä korkeakoulupaikkaa hakeville. Tänä keväänä korkeakoulut ilmoittivat aloituspaikkoja ensikertalaisille suunnilleen saman verran kuin viime keväänä (22 600, mikä on 59 % aloituspaikoista). Ensikertalaisia hakijoita oli 82 prosenttia kaikista hakijoista, viime keväänä 84%.

Suosituimpia koulutusaloja yliopistoissa ovat edelleen lääketieteellinen, teatteri- ja tanssi- sekä musiikkiala.

Ammattikorkeakoulujen suosituimpia aloja ovat sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala sekä tekniikan ja liikenteen ala.

Mainos