Koodinmurtaja Turing armahdettiin

Tietokonepioneeri ja legendaarinen koodinmurtaja Alan Turing on armahdettu postuumisti Britanniassa.

BBC:n mukaan armahduksella kumottiin Turingille vuonna 1952 homoseksuaalisuudesta annettu tuomio, jolla Turing määrättiin kemiallisesti kastroitavaksi.

Tuomionsa jälkeen Turing menetti turvaluokituksensa eikä voinut enää osallistua tiedustelutoimintaan.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Turing osoittautui korvaamattomaksi liittoutuneille toisen maailmansodan aikana. Turingin työn ansiosta britit onnistuivat murtamaan saksalaisen enigma -salakirjoituksen. Turingin uskotaan pelastaneen tuhansia henkiä ja lyhentäneen toisen maailmansodan kestoa.

Turing kuoli syanidimyrkytykseen vuonna 1954. Hänen kuolemaansa on pidetty itsemurhana, joskin monet Turingin läheiset sekä useat elämänkerturit uskovat kuoleman olleen onnettomuus.

Turingille on vaadittu armahdusta jo pitkään. Vuonna 2011 34 000 ihmistä allekirjoitti Internetissä adressin armahduksen puolesta. Tuolloin armahdus kuitenkin evättiin sillä perusteella, että Turing oli saanut aikanaan laillisen tuomion.

Mainos