Verkkouutiset

Brittilaivaston maihinnousualus HMS Albion Hernesaaressa Helsingissä 23. toukokuuta 2023. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Koneet voivat korvata ihmiset uusilla sota-aluksilla

Britannian merivoimien uusien alusten miehistön koko saattaa olla vain neljäsosa nykyisestä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Iso-Britannia suunnittelee korvaavansa merkittävän osan uusien sota-alustensa miehistöstä automatisoidulla teknologialla.

Britannian laivaston komentaja, amiraali Sir Ben Key arvioi The Timesin mukaan, että tulevaisuuden aluksissa tarvitaan vain neljäsosa nykyisestä miehistöstä.

Vuonna 2030 käyttöön otettavat maihinnousualukset saattavat Keyn mukaan vaatia vain sadan hengen miehistön.

Hänen mukaansa uuden alusluokan sota-aluksen miehistö on pieni verrattuna esimerkiksi maihinnousualus HMS Albioniin, jonka miehistöön kuuluu noin 400 sotilasta.

– Tähän on paljon hyviä syitä, teknologia antaa mahdollisuuden vähentää määrää. Miksi vaarantaisimme enemmän ihmisiä kuin on tarpeen, Key sanoo.

Hänen mukaansa aluksen henkilöstömäärää ei voi edes automaation avulla laskea erityisen pieneksi, sillä aluksen täytyy olla toimintakykyinen kaikissa tilanteissa.

Teknologian kehittyminen tarkoittaa Keyn mukaan myös sitä, että entistä suurempi osa aluksien henkilöstöstä on asiantuntijoita.

– Miehistöt tulevat olemaan pienempiä, heillä tulee olemaan paremmat taidot, ja se antaa meille mahdollisuuden tehdä näistä kalliista aluksista tuottavampia, hän sanoo.

Keyn mukaan tavoitteena on myös tehdä laivastosta houkuttelevampi työantaja.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)