Koneen toimitusjohtaja HS:lle: Kaupunki on oikea paikka vanhenevalle väestölle ja nuorille

Henrik Ehrnroothin mukaan Suomi tulee kaupungistumisessa jälkijunassa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Koneen toimitusjohtaja Henrik Ehrnrooth pohtii Helsingin Sanomien haastattelussa kaupungistumisen mahdollisuuksia ja välttämättömyyttä.

Hänen mukaansa kaupungistuminen luo hyvinvointia.

– Jos katsoo vähänkin taaksepäin, niin kaupungistuminen on suurimpia yhteiskunnallisia muutoksia ja tärkeimpiä tekijöitä, joka on luonut hyvinvointia ja vaurautta.

Koneen menestynyt tarina on perustunut megatrendien haistamiseen kuten Kiinan vetoon tai kaupungistumiseen. Hissit ja liukuportaat ovat näiden trendien voittajia.

Ehrnroothin mukaan paitsi kehittyvissä maissa, myös kehittyneissä on meneillään uusi kaupungistumisen aalto.

– 70 miljoonaa ihmistä vuodessa. Yli 200 000 ihmistä muuttaa joka päivä kaupunkeihin. Siihen tarvitaan aika paljon rakennuksia, ihmisiä ja hissejä.

Ehrnroothin mukaan myös työpaikat syntyvät kaupunkeihin, joissa on tarjolla nuorilla töitä ja yhteisöllisyyttä. Länsimaissa ikääntyminen puhuu niin ikään kaupungistumisen puolesta, väittää Ehrnrooth.

– Miten ihmeessä pystytään hoitamaan vanhenevaa väestöä, jos ei asuta kaupungeissa? Ehrnrooth kysyy.

Hänen mukaansa kaupungistuminen on Suomessa muita Pohjoismaita jäljessä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)