KONEen Alahuhta väistyy yhtiön johdosta

Vuoden 2005 alusta lähtien hissiyhtiö KONEtta johtanut Matti Alahuhta lopettaa KONEen toimitusjohtajana maaliskuun lopussa.

KONEen hallitus on nimittänyt uudeksi toimitusjohtajaksi KTM Henrik Ehrnroothin (44). Hän aloittaa työssään huhtikuun alussa. Yhtiön talousjohtajana Ehrnrooth aloitti toukokuun alussa vuonna 2009.

KONEen talousjohtajaksi ja johtokunnan jäseneksi on huhtikuun alusta alkaen nimitetty KTM Eriikka Söderström (45). Hän aloitti KONEen Corporate Controllerina 11.2.2013.

– Henrik Ehrnrooth on osoittautunut laaja-alaiseksi ja määrätietoiseksi johtajaksi ja olen vakuuttunut siitä, että hänen johdollaan KONEen hyvä kehitys tulee jatkumaan, Antti Herlin, KONEen hallituksen puheenjohtaja sanoo.

Alahuhta puolestaan sanoo päätöksensä lopettaa tehtävässään kypsyneen mielessään vähitellen viimeisen vuoden aikana.

– KONEen liiketoiminta on kehittymässä hyvin ja olemme siirtymässä seuraavaan vaiheeseen uusilla kehitysohjelmilla. Liiketoimintamme hyvä kehitys on perustunut koko henkilöstön hyvään otteeseen ja vireeseen, Alahuhta sanoo.

Hän sanoi halunneensa myös lopettaa sellaisena ajankohtana, että hänellä on mahdollisuus riittävän pitkään seuraavaan vaiheeseen työelämässään. KONEen hallituksen lisäksi hänen suunnitelmissaan on jatkaa luottamustehtävissään Outotecissä, UPM:ssä, Aalto-korkeakoulusäätiössä ja Elinkeinoelämän Keskusliitossa.

Mainos