Hissiyhtiö Kone ostaa TK Elevatorin, Kone ilmoittaa pörssitiedotteessa. Kone hankkii yhtiön Adventin ja Cinvenin johtamalta konsortiolta.
Kaupan arvo on 29,4 miljardia euroa ja kyseessä on Suomen historian suurin yrityskauppa.
Yhdistäminen toteutetaan käteis- ja osakevastikkeella toteutettavalla yritysjärjestelyllä.
Myyjät saavat maksun kahdessa osassa: 5 miljardia euroa käteistä sekä Koneen uusia osakkeita enintään 270 miljoonaa kappaletta. Osakkeiden arvo olisi eilisellä päätöskurssilla noin 15,2 miljardia euroa.
Osakevastike vastaisi 33,8 prosenttia Koneen liikkeeseen laskemista osakkeista ja 18,3 prosenttia Koneen äänivallasta.
Yhdistymisen arvioidaan tuovan vuositasolla merkittävät noin 700 miljoonan euron kustannussäästöt.
Viimeksi päättyneen tilikauden perusteella yhdistyneen konsernin vuotuinen liikevaihto olisi noin 20,5 miljardia euroa, josta noin 65 prosenttia kertyisi huolto- ja modernisointiliiketoiminnoista. Oikaistu liikevoitto olisi yli 2,7 miljardia euroa ja huoltokanta olisi noin 3,2 miljoonaa laitetta.
Yhdistymisen toteuttaminen on ehdollinen muun muassa viranomaislupien saamiselle sekä järjestelyn edellyttämien päätösten hyväksymiselle Koneen ylimääräisessä yhtiökokouksessa, joka pidetään kesäkuussa 2026.
Pörssitiedotteen mukaan Koneen osakkeenomistajat ovat tietyin ehdoin sitoutuneet äänestämään järjestelyyn liittyvien hallituksen ehdotusten puolesta Koneen ylimääräisessä yhtiökokouksessa.
Yhdistymisen odotetaan toteutuvan aikaisintaan vuoden 2027 toisen vuosineljänneksen aikana.