Yli 3000 suomalaista työllistävän Tradekan edustajisto koostuu lähes kokonaan SDP:n ja vasemmistoliiton ryhmistä. Vaaleissa mukana ovat myös kommunistien ja sitoutumattomien listat, joita edustava kommunistinuoret linjasi Tradeka-tavoitteitaan tiedotteessa.
– Yksi konkreettinen aloite on Tradekan päivittäistavarakauppatoiminnan uudelleenperustaminen. Suomen Lähikaupan myynti ulkomaisille sijoittajille oli virhe, joka kiihdytti päivittäistavarakaupan keskittymistä Suomessa sekä heikensi osuuskunnan yhteyttä jäsenistöön ja laajemminkin kuluttajiin, kommunistinuoret toteavat.
– Osuuskunta Tradeka tarjoaa monia hyviä ja rahanarvoisia jäsenetuja. Kommunistit ja sitoutumattomat haluavat kehittää niitä niin, että pienituloiset lapsiperheet, eläkeläiset, työttömät ja muut vähävaraiset hyötyvät niistä nykyistä enemmän. Vaihtoehtona ruokajonoille ja kalliille kauppakassipalveluille tulee kehittää osuustoiminnallisia ja yhteisöllisiä ruokapalveluja ja nykyajan kansankuppiloita.
Tradekan ei kommunistinuorten mielestä pidä kehittää esimerkiksi Med Groupista julkisten palvelujen kanssa kilpailevaa toimintaa eikä tehdä yhteistyötä sellaisten yritysten kanssa, joiden toiminta ei vastaa osuustoiminnan periaatteita.
– Sopimuksista Burger Kingin ja Taco Bellin kanssa on luovuttava ja niiden tilalle perustettava yhtä laaja ravintolaverkosto kotimaisella ketjunimellä. Restel maksaa tällä hetkellä Burger Kingin ja Taco Bellin nimistä rahaa ulkomaille koko ajan. Se ei ole lainkaan perusteltua, kommunistinuoret vaativat.
– Osuuskunnan tulee toteuttaa ekologisesti kestävän kehityksen periaatteita omassa toiminnassaan, sijoitustoiminnassa ja yhteistyösuhteissa. Tradekan ravintoloiden, Restel-yhtiön tulee olla edelläkävijä energian säästämisessä, siirtymisessä uusiutuvaan energiaan sekä terveellisten kotimaisten elintarvikkeiden, lähiruoan, kasvisruoan, luomutuotteiden käytössä ja hävikkiruoan vähentämisessä.





