Kiinassa ilmiöksi on noussut ”punainen turismi”, uutisoi CNN. Tämä ”kommunistinen matkailu” keskittyy esittelemään historiallisesti ja kulttuursiesti merkittäviä paikkoja kommunistisen puolueen historiasta.
Konsepti on ollut olemassa Kiinassa jo vuosikymmeniä, ja valtion matkailun suunnitelmassakin se on ollut vuodesta 2004. Koronaviruksen vaikutuksesta kommunistinen matkailu on kuitenkin saanut aivan uudenlaista jalansijaa.
Boomin ajoituskin oli ihanteellinen. Kiinan kommunistinen puolue täyttää nimittäin heinäkuussa 100 vuotta.
– Vuonna 2020, punainen turismi ylitti 100 miljoonaa ja muodosti 11% kotimaan matkailusta, sanoo Mimi Li, Kiinan matkailupolitiikan apulaisprofessori Hong Kongin polyteknistestä yliopistosta.
Lin mukaan alun perin punainen turismi luotiin koulutustarkoituksiin, ja suunnattiin lähinnä valtion virkamiehille ja opiskelijoille. Nyt markkinat ovat kuitenkin muuttuneet, ja suurin osa matkailijoista valitseekin kommunistisen turismin vapaaehtoisesti. Asiaan lieenee vaikuttanut nuorten kasvanut halu identifoitua kotimaansa kanssa, ja myöskin tietää, miten köyhästä maasta on ajan saatossa kasvanut talouden mahtimaa.
Siinä missä kansallishistoria toimii matkailun vetonaulana ympäri maailman, eroaa kommunistinen matkailu erityisesti yksipuolisen tarinankerrontansa vuoksi. Punaisen turismin kriitikoiden mukaan kommunististen matkojen järjestäjät keskittyvät useasti painottamaan kommunistijohtajien suuria onnistumisia historiassa, jättäen usein katastrofaalisetkin osat historiasta tarinan ulkopuolelle.