Sukellusvene Vesikko on museokäytössä Suomenlinnassa. Zache - CC BY-SA 4.0, Wikimedia Commons.

Kommodori HS:lle: Tämän vuoksi Suomella ei ole sukellusveneitä

Merivoimien mukaan sukellusveneistä luovuttiin aikanaan Pariisin rauhansopimuksen vuoksi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Itämeren maiden merellisessä puolustuksessa on tapahtumassa muutos, kun sotilaallinen toiminta siirtyy yhä enemmän veden alle. Suomi on yksi harvoista Itämeren rannikkovaltioista, jolla ei ole suunnitteilla sukellusveneiden hankintaa. Asiasta kertoo Helsingin Sanomat.

Suomen merivoimat on omistanut viisi sukellusvettä vielä ennen toista maailmansotaa, mutta nykyään niitä ei enää ole.

Syynä tähän on Pariisin rauhansopimus vuodelta 1947, joka kielsi Suomelta sukellusveneet, vahvistaa Merivoimien operaatiopäällikkö, kommodori Juhapekka Rautava.

Pariisin rauhansopimus ei koske enää Suomea, sillä Suomi irtaantui sopimuksen sotilasartikloista jo vuonna 1990.

Rautavan mukaan tarvittavien alkuinvestointien suuruus on nykyään esteenä sukellusveneiden hankinnalle. Esimerkiksi Saksan ja Norjan sukellusvenehankinnat ovat maksaneet arviolta noin miljardi euroa yksikköä kohden.

Sukellusveneiden hankinnan lisäksi tarvittaisiin uudenlainen järjestelmä, johon kuuluvat fyysinen infrastruktuuri, oma huolto sekä henkilöstön rekrytointi ja koulutus. Suomi tarvitsisi operatiivisistä syistä vähintään kolme sukellusvenettä.

Itämeri on oiva paikka sukellusveneelle. Nykyajan diesel-sähkökäyttöiset sukellusveneet pystyvät viettämään merenpohjassa 2–3 viikkoa ilman tarvetta nousta pintaan.

Rannikkolaivaston komentaja, kommodori Patrik Lillqvistin mukaan sukellusvene on tehokas pitämään vihollisen pinta-alukset loitolla ja pakottamaan vihollisen miettimään meriyhteyksiensä turvaamista.

– Sukellusvene on omassa elementissään korkean intensiteetin kriisissä. Itämeren epätasainen pohja on erinomainen piilopaikka. Itämeri on sukellusveneelle ystävä ja sukellusveneen torjujalle painajainen, Lillqvist kirjoitti Rannikon puolustajat – lehteen vuonna 2009.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)