EU:n komission talven talousennusteen mukaan viime vuonna koetun reippaan 5,3 prosentin kasvun jälkeen EU:n talous kasvaa tänä vuonna 4,0 prosenttia ja 2,8 prosenttia vuonna 2023.
Myös euroalueen talouskasvu on ennusteen mukaan 4,0 prosenttia tänä vuonna ja hidastuu 2,7 prosenttiin vuonna 2023.
Suomessa kasvu on ennusteen mukaan tätäkin maltillisempaa eli 3,0 prosenttia tänä vuonna ja ensi vuonna 2,0 prosenttia.
EU kokonaisuutena saavutti pandemiaa edeltäneen BKT:n tason viime vuoden kolmannella neljänneksellä, ja kaikkien EU-maiden ennustetaan saavuttavan tämän etapin kuluvan vuoden loppuun mennessä.
Talouden toimeliaisuuden voimakas elpyminen alkoi viime vuoden keväällä ja jatkui hiipumatta koko alkusyksyn. Sen jälkeen kasvuvauhdin arvioidaan hidastuneen 0,4 prosenttiin viime vuoden viimeisellä neljänneksellä, kun se oli edellisellä neljänneksellä ollut 2,2 prosenttia.
Ennusteessa oletetaan, että paine, jonka tämänhetkinen tartunta-aalto taloudelle aiheuttaa, on lyhytaikainen.
Talouden toimeliaisuuden odotetaan elpyvän myös tarjontatilanteen normalisoitumisen ja inflaatiopaineiden vaimentumisen myötä.
Inflaationäkymiä tarkistettu ylöspäin
Inflaatioennustetta komissio on tarkistanut huomattavasti ylöspäin syksyn talousennusteeseen verrattuna. Tämä johtuu energian hintojen nousun vaikutuksista mutta myös muihin tuoteryhmiin kohdistuvien inflaatiopaineiden lisääntymisestä syksystä lähtien.
Kaiken kaikkiaan euroalueen inflaation ennustetaan kiihtyvän viime vuonna vallinneesta 2,6 prosentin tasosta 3,5 prosenttiin tänä vuonna ja hidastuvan sitten 1,7 prosenttiin ensi vuonna.
Koko EU:ssa inflaation ennustetaan kiihtyvän puolestaan viime vuoden 2,9 prosentista 3,9 prosenttiin tänä vuonna ja hidastuvan 1,9 prosenttiin vuonna 2023.
Suomessa inflaatiovauhdin ennustetaan nousevan viime vuoden 2,1 prosentista 2,6 prosenttiin tänä vuonna. Tämän jälkeen inflaation ennustetaan hidastuvan 1,9 prosenttiin vuonna 2023.