Uuden Euroopan komission ansioksi on luettava, että se ei ole jäänyt lepäämään laakereilleen. Puheenjohtaja Ursula von der Leyenin johdolla Berlaymont on vyöryttänyt eetteriin avauksia, joista Green Deal eli Euroopan vihreän kehityksen ohjelma on kerännyt eniten palstatilaa.
Vähemmällä huomiolle ainakin kotimaassa on jäänyt se, että eurooppalaisen ilmastopolitiikan rinnalle komissio on pystyttämässä myös entistä vankempaa digipolitiikan pilaria. Sen tarkoituksena on pönkittää Euroopan asemaa digitalisaation kiihdyttämässä ja geopoliittisten jännitteiden ravistelemassa globaalissa taloudessa.
EU:ssa lähivuosina tehtävällä digipolitiikalla on kauaskantoisia vaikutuksia suomalaisiin yrityksiin ja kuluttajiin. Korkean teknologian avotaloutena meillä on EU:n siivellä paljon voitettavaa mutta myös paljon menetettävää. Jos eurooppalaiset ratkaisut menevät mönkään, on kansallisin toimin hankala tilannetta korjata. Siksi Suomen on oltava hereillä ja vaikutettava eurooppalaisen digipolitiikan suuntaan etupainoisesti yhdessä samanmielisten jäsenmaiden kanssa.
Digistrategiansa lähtökohtia komissio valotti helmikuun lopulla. Vaikka dataa ja tekoälyä etunenässä käsittelevät pumaskat ovat vielä yksityiskohdiltaan karkeita, on niistä poimittavissa ne isot linjat, joita Bryssel haluaa seurata haastaessaan Pekingin ja Washingtonin teknologisessa kilpajuoksussa.
Komission suunnitelmissa on kosolti hyvää. Eniten kiitosta ansaitsee pyrkimys jouhevoittaa datan ja sille nojaavien digitaalisten tuotteiden ja palveluiden liikkumista 500 miljoonan eurooppalaisen markkinoilla yli jäsenvaltioiden rajojen. Tämän työn merkitystä ei voi liiaksi korostaa. Mitä pirstaleisempi on säännöiltään Euroopan sisämarkkina, sitä hitaampaa on eurooppalaisten yritysten kasvu ja kansainvälistyminen – ja sitä pidemmän etumatkan amerikkalaiset ja kiinalaiset firmat saavat ponnistaessaan maailmalle ehyiden kotimarkkinoidensa kautta. Tämä on perussyy eurooppalaisten facebookien ja alibabojen vähyydelle.
Uuden teknologian sääntelyssä maltti on valttia
Dataan, niin henkilöistä kuin koneista kertyvään, ja sen älykkääseen käsittelyyn perustuva talous on yhä nuori. Sen instituutiot ovat siksi vielä vaiheessa. Minkä suunnan ne ottavat, on toistaiseksi epävarmaa. Arvaamattomuutta lisää se, että maailman valtablokit eroavat suhtautumisessaan yksilön, yrityksen ja valtion asemaan datan keräämisessä ja käytössä. Kenen malli lopulta voittaa, jää nähtäväksi. Tasapelin eli useamman dataregiimin syntymisen mahdollisuuskaan ei ole poissuljettu, joskin maailmantalouden verkottuneisuus asettaa sille omat hidasteensa.
Eurooppa on tässä pelissä valinnut ihmiskeskeisen lähestymistavan. EU:n tietosuoja-asetus on tästä tunnetuin esimerkki. Sen pidemmän aikavälin merkitystä ja vetovoimaa ei sovi vähätellä (vertaa vuoden vaihteessa voimaan astunut California Consumer Privacy Act). Suunnitelmiensa perusteella komissio näyttää jatkavan samalla linjalla esimerkiksi tekoälyn suhteen pyrkien tiukasti rajaamaan sen kehittämiseen ja soveltamiseen liittyviä riskejä. Ihmisten itsenäisyyttä ja yksityisyyttä kunnioittavien eurooppalaisten on helppo seisoa EU:n ratkaisujen takana. Samalla on kuitenkin tunnustettava, että sääntelyinnolla on liian pitkälle vietynä taloudellinen hintansa, jota eurooppalaiset maksavat yritystensä heikompana kilpailukykynä ja siten yhteiskuntansa matalampana elintasona.
Oikean sääntelytasapainon löytäminen vapauksien ja rajoitteiden välillä ei ole helppoa. Vielä vaikeampaa se on nopeasti kehittyvän teknologian kohdalla. Siksi on tärkeätä, että EU etenee digi- ja datasääntelyssään ketterästi kokeillen ja kovakouraisen pikkutarkkaa normittamista välttäen. Tämä on toivottavasti myös Helsingin perusviesti EU-tason lainvalmisteluun.
Teknologiseen omavaraisuuteen ei ole oikopolkuja
Kaiken tämän tuoksinnassa komissio on myös virittänyt keskustelua Euroopan teknologisesta suvereniteetista. Debatin ytimessä on kysymys siitä, ovatko eurooppalaiset kuluttajat, yritykset ja julkiset toimijat liian riippuvaisia ulkomaisista digi-infran ja -palveluiden toimittajista, jotka eivät välttämättä perusta eurooppalaisista säännöistä ja arvoista.
Huoli on aiheellinen, eikä sitä sovi sivuuttaa. Unionin teknologisen omavaraisuuden vahvistamista voidaan perustella eurooppalaisten turvallisuudella, perusoikeuksilla ja liiketoimintamahdollisuuksilla – kaikki erittäin relevantteja näkökohtia.
Ongelman paikantamista tärkeämpää on kuitenkin se, miten EU ja jäsenmaat siihen vastaavat. Huolestuttavasti ilmassa näyttää olevan tahatonta tai tahallista viehtymystä sulkeutuneisuuteen ja valtiojohtoisuuteen. Tästä näytteen tarjosi hiljattain valtiovarainministeri Katri Kulmuni ehdotuksellaan eurooppalaisesta käyttöjärjestelmästä ja selaimesta. Komissio taas on esittänyt Saksaa kompaten hähmäisen ajatuksen EU-viritteisen pilvipalvelufederaation perustamisesta.
Suunnitelmataloudella ja protektionismilla flirttailun on loputtava. Ne ovat helpolta vaikuttavia oikopolkuja, jotka todellisuudessa johtavat kalliiksi koituville harhateille.
Niiden sijaan EU:n on jäsenineen keskitettävä panoksensa eurooppalaista digikapasiteettia pitkäjänteisesti kasvattaviin toimenpiteisiin. Niistä tärkeimmät ovat sisämarkkinan harmonisoimisen ja reilun kilpailun varmistamisen lisäksi investoiminen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaan ja koulutukseen sekä globaalin talouden uusien normien rakentaminen niin datan liikkuvuuden kuin teknologiastandardien suhteen. Näissä kaikissa pieni mutta edistyksellinen Suomi voi viitoittaa tietä kokoaan suuremmalla esimerkillä.
