Salon-lehden artikkeli millennial-sukupolven nuorista aikuisista on herättänyt huomiota USA:ssa. Se perustui CNN:n uutiseen tutkimuksesta, jossa 66 prosenttia 21-32-vuotiaista myönsi, ettei heillä ole eläkepäiviä varten säästötiliä.
Salonissa joukko nuoria aikuisia katsoo, että kun he täyttävät 65 vuotta, on USA:sta tullut sosialistinen ja raha on menettänyt merkityksensä. Moni pyyhkäisee mielestä nykyiset talousvaikeudet ja ongelmat henkilökohtaisessa tulevaisuudessa odottamalla katastrofeja.
”Kun olen eläkeiässä joskus vuonna 2050 uskon olevan mahdollista, että nykyaikainen yhteiskunta on nähnyt romahduksen”, eräs sanoo.
”Kapitalismi voi yhä olla olemassa (2050), mutta en odota ihmisten ilmoitsevan siitä. Minun ideaalitalousmallini on sellainen, jossa kaikki perustarpeet ovat saatavilla vapaasti, kaikki tekevät työtä muutaman tunnin viikossa yhteiskunnan pakollisilla aloilla kuten roskien keräyksessä ja konehuollossa, ja mut elävät elämäänsä vapaana suorittamaan mitä tahansa projekteja – taidetta, vapaa-aikaa tai teollisuutta – he haluavat”, toinen visioi.
Kolmas on ”opiskelija-aktivisti”, joka kertoo, ettei hänellä ole koskaan ollut säästöjä tai oikeaa työpaikkaa.
– Olen ajatellut teini-ikäisestä asti että kapitalismi on k—-sa.
Muiden kerrotaan luottavan ydintuhoon tai ”ympäristön tuomiopäivään”, jotka tekevät rahasta merkityksetöntä.
My retirement plan is socialism.
— Jeremy Flood 🌹 (@_Floodlight) March 16, 2018
https://twitter.com/PunkPatriot/status/975550512237072385