Yhdistyksen selvityksen mukaan tänä vuonna keskimääräinen kustannus omakotitalossa on 5,08 euroa käytettyä vesikuutiometriä eli tuhatta litraa kohden ja kerrostalossa 4,18 euroa käytettyä vesikuutiometriä kohden sisältäen mahdolliset arvonlisäverot.
Suomalainen käyttää keskimäärin 155 litraa vettä vuorokaudessa, mutta vaihtelut veden käytössä ovat suuria.
Vesilaitosyhdistyksen laskeman vertailuhinnan avulla voidaan määritellä, että suomalainen kolmehenkinen perhe maksaa vesihuollosta noin 600-2100 euroa vuodessa riippuen siitä, missä asuu. Edullisimmillaan vesihuolto maksaa 2-3 euroa kuutiolta ja kalleimmillaan yli 7 euroa kuutiolta.
– Vesihuoltomaksujen perusteella ei oikeastaan voi päätellä, miten tehokkaasti tai taloudellisesti vesihuoltolaitos toimii, sillä maksujen suuruuteen vaikuttavat useat tekijät, kuten kunnan taksapolitiikka, valtion avustusten määrä, vedenhankintamahdollisuudet sekä yhdyskuntarakenne, sanoo Vesilaitosyhdistyksen apulaisjohtaja Mika Rontu.