Uudenmaan prikaatin ja Yhdysvaltain merijalkaväen osaston yhteinen koulutus Syndalenin harjoitusalueella Hangossa marraskuussa 2023. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Kolmannes USA:n asevoimista voi olla robotisoitua 2039

Meneillään on ihmiskunnan historian suurin siirtymä tekoälyn ja robotiikan nousun myötä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Yhdysvaltain puolustushaarakomentajien neuvoston entinen puheenjohtaja kenraali Mark Milley uskoo tekoälyn ja miehittämättömän teknologian kasvun johtavan asevoimien robotisoitumiseen.

– Arvioin, että 10–15 vuoden päästä kolmannes tai 25–33 prosenttia Yhdysvaltain asevoimista koostuu roboteista, hän sanoi 11. heinäkuuta 2024 Axiosin järjestämässä Future of Defense -uutiskirjeen julkaisutilaisuudessa.

Tekoälyjärjestelmät johtaisivat näitä robotteja. Milleyn mukaan teknologian edistyminen ja muutokset sodan luonteessa antavat asevoimille ympäri maailmaa mahdollisuuden tehdä päätöksiä älykkäämmin ja nopeammin.

Sota sisältää hänen mukaansa ihmistoimintaa ja poliittisia toimia, kun toinen osapuoli yrittää alistaa toisen osapuolen poliittiseen tahtoonsa käyttämällä organisoitua väkivaltaa.

Tämä sodan piirre hänen mukaansa tuskin muuttuu, mutta sota sisältää myös taktiikkaa, teknologiaa, asejärjestelmiä ja johtajien koulutusta. Niiden dynamiikka muuttuu usein, mutta Milleyn näkemys on, että tällä hetkellä maailmassa koetaan ihmiskunnan historian suurin siirtymä tekoälyn ja robotiikan nousun myötä.

Hän mainitsi siirtymän musketeista kivääriin olleen yksi tärkeimmistä, joka muutti lopullisesti aseellisen konfliktin maiseman. Maa, joka ottaa uudet teknologiat nopeimmin sotilaalliseen käyttöön, saa hänen mukaansa ratkaisevimman edun vastustajiinsa nähden.

Jotta Yhdysvallat voisi pitää yllä ylivaltaansa maailman tehokkaimpana asevoimana, sen täytyy käyttöönoton nopeuden lisäksi tehdä se sellaisella tavalla, että siirtymä operaatioissa olisi ”seismistä” luokkaa, Milley uskoo.

Hänen mukaansa Yhdysvaltojen nykyinen toimintatapa määrää, että ihmisen täytyy olla aina vastuussa, kun robotit käyttävät tappavaa voimaa. Hän selitti, että nykyajattelussa ihmisillä katsotaan olevan päätöksentekoon sellaiset eettiset puitteet, joiden pitäisi olla ensisijalla.

– Teknologialla ei ole moraalia, hän sanoi.

Mutta hän ei sulkenut pois todellisuutta, jossa tilanne voisi muuttua.

– Voitte kuvitella teknisestä näkökulmasta tulevaisuuden, jossa tekoälyn ohjaama kone tai robotti voisi tehdä omia ratkaisujaan, mutta haluaako maailma sitä?, hän kysyi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)