Tämän lisäksi 20 prosenttia vastaajista toteaa, etteivät he tiedä, miten mahdollinen koronnousu vaikuttaisi heidän talouteensa.
IRO Researchin tekemän tutkimuksen vastaajista kuitenkin 46 prosenttia kertoo suojautuneensa mahdolliselta korkojen nousulta säästämällä tai sitomalla lainan kiinteään korkoon tai korkokattoon.
– Pitkään jatkunut matalan koron jakso voi luoda harhakuvan tilanteen pysyvyydestä. Korkosuojaus on paras tapa varmistaa haluttu taso talouden asuntolainamenoissa pitkällä tähtäimellä. Asuntolainan oikea mitoitus on ensiarvoisen tärkeää, painottaa lainaamisen liiketoiminnan johtaja Erno Kiukkonen Aktia Pankista.
Tutkimusten mukaan asiakkaat ovat pääasiassa kiinnostuneita asuntolainan lyhennyksen koosta suhteessa tuloihin, ei niinkään laina-ajasta.
Korkokatosta tai kiinteästä korosta muisti kuulleensa useimmin (85 %) ylemmät toimihenkilöt, yrittäjät ja johtavassa asemassa olevat sekä yli 50 000 euroa vuodessa ansaitsevat (87 %). Heidän osuutensa korkomuutoksiin varautuneista oli suurin.
Korkosuojauksesta oli tutkimuksen mukaan kiinnostuneimpia keskituloiset ja naiset. Korkosuojauksen saa nykyisin pitkälle asuntolainalle varsin edullisesti.
Lainan nopea lyhentäminen on oleellista vain harvalle. Enemmistö asuntolainaa ottaneista vastaajista piti lyhennyksen sopivuutta talouteensa tärkeämpänä kuin lainan nopeaa lyhentämistä.